Aamulämpömittaukset on pihalla lopetettu, lienee kerrostalomme nyt terveellä pohjalla. Epämääräinen huoli kyllä vallitsee ihmisten mielissä. Opiskelijat kertoivat koulun jälkeen menevänsä ostamaan suu-nenäsuojukset.
Vaikka järki sanoo ettei suu-nenäsuojuksesta ole apua, niin kyllä itsekin saatan joku päivä sellaisen laittaa hmm.. suojaksi.
Jorma-rotta päätyi aamulla jäteastiaan. Itse epämiellyttävän homman hoidin ja mietin oliko Jormalla mahdollisesti keuhkoruttoa tai jotain muuta ikävää tautia jolle olisin nyt altistunut. Jää nähtäväksi. Illalla ilmeisesti serkku otti Jorman paikan keittiössäni, sen verran tivolia keittiöstä kuului.
Olen ikävystynyt. Työn lisäksi tuntuu ettei löydy tarpeeksi mielekästä puuhastelua, kaikki kirjanikin olen lukenut. Saan Suomesta jonkin verran viestejä, eräs ystäväni totesi jotenkin - että olen kiinnittynyt tai jotain – tuohon katutyöhön kun siitä jaksan alvariinsa kirjoittaa. Niin taitaa olla, jutun aiheet vähissä. Puolustuksekseni voisin todeta että katutyöt ovat häirinneet kovasti elämääni täällä Kiinassa ja olen jokseenkin ollut rähmälläni sen ilmiön edessä. Jonkinlaista terapeuttista lähestymistapaa tämä kirjoittelu on ollut itselleni. Sietämään ja kestämään asia jolle en voi tehdä mitään – tai - siis voi edes narista blogissa.
Tylsistymistä edesauttaa että netissäkin kaikki Kiinaan liittyvä on estetty ja muiden blogeja en harmikseni pääse suoraan lukemaan. Joudun menemään kiertotien kautta ja hidasta puuhastelua se on. Pitäisikö alkaa kutomaan villapuseroa talvenvaralle?
Suomessa kohtapuoliin siirrytään talviaikaan ja se kieltämättä hankaloittaa yhteydenpitoa puolin ja toisin. Kuuden tunnin aikaero on harmillista. Kun minä nousen aamulla paikallista aikaa ylös niin siellä kotomaassa vasta mennään nukkumaan. Jos vähänkään innostun pitempään skypettämään niin unenpäästä kiinnisaaminen vie omanaikansa.
Odotan lomaa ja ystävien tapaamista Thaimassa. Pohdin menemistä junalla Bangkokiin mutta kun tutkin tarkemmin karttaa päädyin etten sitä tee, joutuisin nimittäin menemään Vietnamista Laosin tai/ja Kambodzan läpi. Molemmissa maissa turhan rauhatonta yksinmatkustavalle naisihmiselle. Seikkailua en niin kovasti janoa että ottaisin turhia riskejä joutua epämiellyttäviin tilanteisiin. Ystävä Suomestakin varoitteli etten lähtisi yksin junalla. Jos olisi matkakaveri niin ei kun menoksi junalla, olisi vanhana jotain mitä muistella.
Katselin lentolippuja Bangkokiin, ei niin edullisia olleet kuin luulin, edestakainen välilaskun kanssa kestää muutamia tunteja ja hinta 500€ luokkaa. Suomestakin saattaa samalla hinnalla päästä ainakin tänne Kiinaan. Eli Chengduhun ja sieltä vielä jonkun välilaskupaikan kautta Bangkokiin, on tämän hetkinen matkasuunnitelma.
Luokassa keskustelimme tänään oma-aloitteisuudesta, tilannetajusta ja aktiivisuudesta. Ei kai pitäisi yleistää –mutta oma-aloitteisia kiinalaisia tulee harvemmin kohdalle ja jos tulee niin silloin saattaa on kysymyksessä henkilö jota voisi luonnehtia yltiö-positiivis-hörhöksi. Vähän kuin rotta-Jorma joka pyöritti omaa tivoliaan minun keittiössä. Tällaisen henkilön kohdalla ainakin minä nostan kädet pystyyn. En jaksa pysyä mukana siinä rumbassa. Luokassani on muutama tällainen, jotka syleilee koko maailmaa ja samalla ihmettelee miksi en innolla ole mukana tässä ilottelussa. Saisipa sen energian ohjattua opiskeluun ja itsensä kehittämiseen.
Kysyin oppilailtani mitä he ymmärtävät tilannetajulla. Eräs vastasi jotenkin, ”että jos potilas kuolee en laula ja tanssi”. Aktiivisuudesta ei voi myöskään moittia kiinalaisia, jos olisi hyvin aktiivinen niin kiinan työt olisi jo tehty tällä ihmismäärällä. Siksi kannattaa ottaa lunkisti ja vaikkapa kysyä ” onko mun pakko tehdä”? Johon aina vastaan – on.
Vaikka järki sanoo ettei suu-nenäsuojuksesta ole apua, niin kyllä itsekin saatan joku päivä sellaisen laittaa hmm.. suojaksi.
Jorma-rotta päätyi aamulla jäteastiaan. Itse epämiellyttävän homman hoidin ja mietin oliko Jormalla mahdollisesti keuhkoruttoa tai jotain muuta ikävää tautia jolle olisin nyt altistunut. Jää nähtäväksi. Illalla ilmeisesti serkku otti Jorman paikan keittiössäni, sen verran tivolia keittiöstä kuului.
Olen ikävystynyt. Työn lisäksi tuntuu ettei löydy tarpeeksi mielekästä puuhastelua, kaikki kirjanikin olen lukenut. Saan Suomesta jonkin verran viestejä, eräs ystäväni totesi jotenkin - että olen kiinnittynyt tai jotain – tuohon katutyöhön kun siitä jaksan alvariinsa kirjoittaa. Niin taitaa olla, jutun aiheet vähissä. Puolustuksekseni voisin todeta että katutyöt ovat häirinneet kovasti elämääni täällä Kiinassa ja olen jokseenkin ollut rähmälläni sen ilmiön edessä. Jonkinlaista terapeuttista lähestymistapaa tämä kirjoittelu on ollut itselleni. Sietämään ja kestämään asia jolle en voi tehdä mitään – tai - siis voi edes narista blogissa.
Tylsistymistä edesauttaa että netissäkin kaikki Kiinaan liittyvä on estetty ja muiden blogeja en harmikseni pääse suoraan lukemaan. Joudun menemään kiertotien kautta ja hidasta puuhastelua se on. Pitäisikö alkaa kutomaan villapuseroa talvenvaralle?
Suomessa kohtapuoliin siirrytään talviaikaan ja se kieltämättä hankaloittaa yhteydenpitoa puolin ja toisin. Kuuden tunnin aikaero on harmillista. Kun minä nousen aamulla paikallista aikaa ylös niin siellä kotomaassa vasta mennään nukkumaan. Jos vähänkään innostun pitempään skypettämään niin unenpäästä kiinnisaaminen vie omanaikansa.
Odotan lomaa ja ystävien tapaamista Thaimassa. Pohdin menemistä junalla Bangkokiin mutta kun tutkin tarkemmin karttaa päädyin etten sitä tee, joutuisin nimittäin menemään Vietnamista Laosin tai/ja Kambodzan läpi. Molemmissa maissa turhan rauhatonta yksinmatkustavalle naisihmiselle. Seikkailua en niin kovasti janoa että ottaisin turhia riskejä joutua epämiellyttäviin tilanteisiin. Ystävä Suomestakin varoitteli etten lähtisi yksin junalla. Jos olisi matkakaveri niin ei kun menoksi junalla, olisi vanhana jotain mitä muistella.
Katselin lentolippuja Bangkokiin, ei niin edullisia olleet kuin luulin, edestakainen välilaskun kanssa kestää muutamia tunteja ja hinta 500€ luokkaa. Suomestakin saattaa samalla hinnalla päästä ainakin tänne Kiinaan. Eli Chengduhun ja sieltä vielä jonkun välilaskupaikan kautta Bangkokiin, on tämän hetkinen matkasuunnitelma.
Luokassa keskustelimme tänään oma-aloitteisuudesta, tilannetajusta ja aktiivisuudesta. Ei kai pitäisi yleistää –mutta oma-aloitteisia kiinalaisia tulee harvemmin kohdalle ja jos tulee niin silloin saattaa on kysymyksessä henkilö jota voisi luonnehtia yltiö-positiivis-hörhöksi. Vähän kuin rotta-Jorma joka pyöritti omaa tivoliaan minun keittiössä. Tällaisen henkilön kohdalla ainakin minä nostan kädet pystyyn. En jaksa pysyä mukana siinä rumbassa. Luokassani on muutama tällainen, jotka syleilee koko maailmaa ja samalla ihmettelee miksi en innolla ole mukana tässä ilottelussa. Saisipa sen energian ohjattua opiskeluun ja itsensä kehittämiseen.
Kysyin oppilailtani mitä he ymmärtävät tilannetajulla. Eräs vastasi jotenkin, ”että jos potilas kuolee en laula ja tanssi”. Aktiivisuudesta ei voi myöskään moittia kiinalaisia, jos olisi hyvin aktiivinen niin kiinan työt olisi jo tehty tällä ihmismäärällä. Siksi kannattaa ottaa lunkisti ja vaikkapa kysyä ” onko mun pakko tehdä”? Johon aina vastaan – on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti