Nyt on aika katsoa taaksepäin. Miksikö? No, olen ollut täällä Kiinassa yli puolet työkomennuksestani ja ennen kuin ”ulkoistan” itseni viikoksi Thaimaahan, on syytä pohtia mennyttä ja vähän myös suunnitella tulevaa.
Jos ensiksi poimii tätä eloa riemastuttaneet jutut, niin päällimmäiseksi nousee tuon taloni edessä tapahtuneen katutyöprosessin seuraaminen. Siitä on tullut minulle ”must juttu”, jopa niin paljon, että eräs blogiani tiiviisti seuraava Transit-mies alkoi puhua syndroomasta. Täällä olisi varmaan töitä ja tehtävää Destian ex-johtajalle. Kuntien teknisen puolen toimijoilla ei sen sijaan ole tänne asiaa. Joskus tuntuu, että joku kiinalaisista on kuvannut kesäistä kotikaupunkiani ja napannut katutyö käytännöt kotomaahansa.
Toinen, nyt jo riemastuttavaltakin tuntuva asia on ”eläintarhani”, jossa edelleen temmeltää Jorma-rotan veli, serkku ja ehkäpä koko suku. Viimeisimpänä kuulin sen eilen myöhään illalla hyppäävän jostain korkealta. Hävytön elukka! Käyttää kiellettyjä aineita ihan selvästi. Onkohan se saanut jotain kautta tiedon Janne Ahosen paluusta mäkihypyn pariin. Rotta ja minä –korkeanpaikan kammoinen- onnittelemme täältä Ahosta, vaikka en mikään mäenlaskufani em. syystä olekaan.
Kuten blogiani lukeneet ovat voineet todeta, kotieläimiini kuuluvat olennaisena osana torakat. Ja kai on kysymys suomalaisen naisen sopeutumiskyvystä, torakoiden läsnäolo haittaa yhä vähemmän. Tästäkin sain aiemmin mainitulta blogini lukijalta kommenttia, tarvitsenko Suomeen palattuani jonkinlaista torakkavierotusta. Jätän moiseen vastaamisen. Totean vain olevani syytön viime vuodenvaihteessa uutisoituun Hesperian sairaalan lutikkaepidemiaan. Myös ihmettelen erään henkilön kysyvää kommenttia – ”mihin minä enää miestä tarvitsenkaan”. Outo kysymys. Vastaus lienee päivänselvä: lyömään tauluilleni naulaa seinään.
Kolmas laji, joka on huusholliani läsnäolollaan kunnioittanut, on gekko, joka koki väkivaltaisen ja mutta kuitenkin nopean kuoleman. Jos oikein muistan sai keittiökauhasta. Entisenä pesäpalloilijana ranneliike on edelleen hallussa.Toista gekkoa en ole sen jälkeen enään tavannut. Liekö tämän edesmenneen kohtalo kiirinyt kiinalaiseen gekkoyhteisöön.
Vaikka täällä oloni ajan kuumuus on ollut jatkuva riesa, on tämän maan erilaisuus ehdottoman positiivinen kokemus. Hinta ja laatu kohdallaan? Joskus on ja joskus ei! Ei voi koskaan tietää. Tuttava teetti puvun, muuten hyvä, hihat 10cm liian lyhyet. Ja housunlahkeet loppui nilkkojen kohdalla syystä, että likaisilla kaduilla miellyttävämpi kävellä kun housunlahkeet ei sotkeudu. Niin käytännöllistä!
Kaikenlaisia sattumuksia on eteeni matkalla tullut. Tänään viimeksi olin Parksonilla aikomuksenani ostaa roll on dödöä. Jos kiinalainen heti kertoo ymmärtävänsä mitä vailla olen, herää minussa hyvin herkästi epäluuloisuus, ”tämän olen kokenut ennenkin” ja kyynisesti odotan ”mitähän sieltä tällä kertaa tulee” . Niinpä tänään minulle tuotiin partakone. Parrankasvu vielä aika niukkaa joten jätin ostamatta. Luulevat lisäksi, mitä kovempaa huutavat minulle Kiinaksi, sen paremmin ymmärrän asian. Olen kovapäinen, en ymmärrä!
Toki monet asiat, jotka Suomessa sujuvat sen kummemmin miettimättä, vaativat täällä isonkin työn. Mutta kaikesta harmistuksista huolimatta päällimmäisenä on ilo siitä, että tuli lähdettyä. Aika näyttää olenko ensivuonnakin täällä, riski taitaa olla olemassa. Luin jostakin että olisi hyvä joskus elämässään rikkoa kaava ja astua mukavuusalueensa ulkopuolelle, vaikkapa ulkoistamalla itsensä vieraaseen kulttuuriin.
Suomalaisten tulisi ottaa kiinalaisista vähän oppia lepäämisessä ja muistaa iloita kaikesta pienestäkin elämässä. Kiinalainen ystäväni oli kuukauden Suomessa. Lupasin hänelle euron jokaisesta nukkuvasta suomalaisesta jonka kohtaa yleisillä paikoilla. Ei tarvinnut maksaa mitään kun maahanmuuttajia ei lasketa. Suomalaiset ovat tiukasti päivisin hereillä toteuttamassa luterilaista ajatusta ”otsasi hiessä sinun tulee leipäsi ansaita”. Vähän voisimme relata. Kuten blogini kuvista näkee, oppilaani osaavat käyttää vapaat hetket ja ”kääntää virrat pois”. Niinpä olen seuraavan viikon off tilassa. Ehkä en kuitenkaan malta olla bloggaamatta. Aika näyttää.
Myös opettaminen pitää kirjata positiivisiin asioihin. Oppilaiden halu oppia uutta, imeä tietoa ja usein kopioidakin, on haaste opettajalle. Ja asiaa ei tee helpommaksi, että kommunikointi tapahtuu suurelta osin molemmille vieraalla kielellä.
Myönnän, että katutyökään ei enää jaksa tarpeeksi piristää, ja ensi viikolla alkava loma – vaikka onkin pakollinen – tulee tarpeeseen. Thaimaan hietikot ja suomalaiset ystävät ovat se piristysruiske, jonka tarvitsen ”loppupuristusta” varten. Millainen se sitten lieneekin. Nyt vain pitäisi saada puikot ja villalankaa, jotta voin valmistautua marraskuun viimaan. Pelkään, että tulen vielä kaipaamaan Kiinan lämpöä ja rottaa ja torakoita, viimeistään helmikuussa kun aamuisin autonlasia skrapaan.
Jos ensiksi poimii tätä eloa riemastuttaneet jutut, niin päällimmäiseksi nousee tuon taloni edessä tapahtuneen katutyöprosessin seuraaminen. Siitä on tullut minulle ”must juttu”, jopa niin paljon, että eräs blogiani tiiviisti seuraava Transit-mies alkoi puhua syndroomasta. Täällä olisi varmaan töitä ja tehtävää Destian ex-johtajalle. Kuntien teknisen puolen toimijoilla ei sen sijaan ole tänne asiaa. Joskus tuntuu, että joku kiinalaisista on kuvannut kesäistä kotikaupunkiani ja napannut katutyö käytännöt kotomaahansa.
Toinen, nyt jo riemastuttavaltakin tuntuva asia on ”eläintarhani”, jossa edelleen temmeltää Jorma-rotan veli, serkku ja ehkäpä koko suku. Viimeisimpänä kuulin sen eilen myöhään illalla hyppäävän jostain korkealta. Hävytön elukka! Käyttää kiellettyjä aineita ihan selvästi. Onkohan se saanut jotain kautta tiedon Janne Ahosen paluusta mäkihypyn pariin. Rotta ja minä –korkeanpaikan kammoinen- onnittelemme täältä Ahosta, vaikka en mikään mäenlaskufani em. syystä olekaan.
Kuten blogiani lukeneet ovat voineet todeta, kotieläimiini kuuluvat olennaisena osana torakat. Ja kai on kysymys suomalaisen naisen sopeutumiskyvystä, torakoiden läsnäolo haittaa yhä vähemmän. Tästäkin sain aiemmin mainitulta blogini lukijalta kommenttia, tarvitsenko Suomeen palattuani jonkinlaista torakkavierotusta. Jätän moiseen vastaamisen. Totean vain olevani syytön viime vuodenvaihteessa uutisoituun Hesperian sairaalan lutikkaepidemiaan. Myös ihmettelen erään henkilön kysyvää kommenttia – ”mihin minä enää miestä tarvitsenkaan”. Outo kysymys. Vastaus lienee päivänselvä: lyömään tauluilleni naulaa seinään.
Kolmas laji, joka on huusholliani läsnäolollaan kunnioittanut, on gekko, joka koki väkivaltaisen ja mutta kuitenkin nopean kuoleman. Jos oikein muistan sai keittiökauhasta. Entisenä pesäpalloilijana ranneliike on edelleen hallussa.Toista gekkoa en ole sen jälkeen enään tavannut. Liekö tämän edesmenneen kohtalo kiirinyt kiinalaiseen gekkoyhteisöön.
Vaikka täällä oloni ajan kuumuus on ollut jatkuva riesa, on tämän maan erilaisuus ehdottoman positiivinen kokemus. Hinta ja laatu kohdallaan? Joskus on ja joskus ei! Ei voi koskaan tietää. Tuttava teetti puvun, muuten hyvä, hihat 10cm liian lyhyet. Ja housunlahkeet loppui nilkkojen kohdalla syystä, että likaisilla kaduilla miellyttävämpi kävellä kun housunlahkeet ei sotkeudu. Niin käytännöllistä!
Kaikenlaisia sattumuksia on eteeni matkalla tullut. Tänään viimeksi olin Parksonilla aikomuksenani ostaa roll on dödöä. Jos kiinalainen heti kertoo ymmärtävänsä mitä vailla olen, herää minussa hyvin herkästi epäluuloisuus, ”tämän olen kokenut ennenkin” ja kyynisesti odotan ”mitähän sieltä tällä kertaa tulee” . Niinpä tänään minulle tuotiin partakone. Parrankasvu vielä aika niukkaa joten jätin ostamatta. Luulevat lisäksi, mitä kovempaa huutavat minulle Kiinaksi, sen paremmin ymmärrän asian. Olen kovapäinen, en ymmärrä!
Toki monet asiat, jotka Suomessa sujuvat sen kummemmin miettimättä, vaativat täällä isonkin työn. Mutta kaikesta harmistuksista huolimatta päällimmäisenä on ilo siitä, että tuli lähdettyä. Aika näyttää olenko ensivuonnakin täällä, riski taitaa olla olemassa. Luin jostakin että olisi hyvä joskus elämässään rikkoa kaava ja astua mukavuusalueensa ulkopuolelle, vaikkapa ulkoistamalla itsensä vieraaseen kulttuuriin.
Suomalaisten tulisi ottaa kiinalaisista vähän oppia lepäämisessä ja muistaa iloita kaikesta pienestäkin elämässä. Kiinalainen ystäväni oli kuukauden Suomessa. Lupasin hänelle euron jokaisesta nukkuvasta suomalaisesta jonka kohtaa yleisillä paikoilla. Ei tarvinnut maksaa mitään kun maahanmuuttajia ei lasketa. Suomalaiset ovat tiukasti päivisin hereillä toteuttamassa luterilaista ajatusta ”otsasi hiessä sinun tulee leipäsi ansaita”. Vähän voisimme relata. Kuten blogini kuvista näkee, oppilaani osaavat käyttää vapaat hetket ja ”kääntää virrat pois”. Niinpä olen seuraavan viikon off tilassa. Ehkä en kuitenkaan malta olla bloggaamatta. Aika näyttää.
Myös opettaminen pitää kirjata positiivisiin asioihin. Oppilaiden halu oppia uutta, imeä tietoa ja usein kopioidakin, on haaste opettajalle. Ja asiaa ei tee helpommaksi, että kommunikointi tapahtuu suurelta osin molemmille vieraalla kielellä.
Myönnän, että katutyökään ei enää jaksa tarpeeksi piristää, ja ensi viikolla alkava loma – vaikka onkin pakollinen – tulee tarpeeseen. Thaimaan hietikot ja suomalaiset ystävät ovat se piristysruiske, jonka tarvitsen ”loppupuristusta” varten. Millainen se sitten lieneekin. Nyt vain pitäisi saada puikot ja villalankaa, jotta voin valmistautua marraskuun viimaan. Pelkään, että tulen vielä kaipaamaan Kiinan lämpöä ja rottaa ja torakoita, viimeistään helmikuussa kun aamuisin autonlasia skrapaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti