Jälleen sietämätön helle on palannut Mianyangiin. Siitäkös johtuu että ihmiset ovat jotenkin outoja, vai minäkö se outo olen? Muutamana päivänä ärsytyskynnys on ollut todella matalalla. Olen hukannut yhden suomi-kiina sanakirjani. Ja epäilykseni kohdistuu erääseen henkilöön jolle kirjaa lainasin, hän tosin on Pekingissä nyt. Laitoin viestiä, että voisiko palauttaa sanakirjani. Ei kuulemma edes tiedä mistä kirjasta puhun. No, minulla on vielä viisi muuta sanakirjaa, enköhän selviä. Toinen ärsyttävyys liittyy koulun kopiokoneeseen. Siitä on aina paperi loppu tai se masiina vinkuu ja syö paperia tai on muuten vaan ärrrsyttävä. Kopiopaperit on Lonkun toimistossa, saan vain arkin vai riisikö sen on,-kerrallaan. Ja Lonkun toimiston tytöt tulee töihin aamuisin kun ehtivät. Olen loman tarpeessa!
Töiden jälkeen tänään viivähdin tovin kuuntelemassa jälleen kerran laulukilpailuja. Värikästä porukkaa. Nuorin osallistuja oli noin 3–vuotias tyttö ja Mao-pukuinen mies edusti vanhempaa ikäpolvea, molemmat tippuivat ekakierroksella pois. Osanottajat vuorollaan vetivät nuotin vierestä ihan kivasti. Kannustushuudot olivat sen mukaiset. Kolmihenkinen tuomaristo julisti pitkän läpinän kautta ( kiinalaiset ei sano mitään lyhyesti, joskus sekin ärsyttää), voittajaksi sinimekkoisen naisen, ulkoisesti voittaja-ainesta hänessä kyllä oli. Ja tuomaristo oli sitä ennen jo pudottanut puolet osallistujista pois. Sen jälkeen joukko maallikko-tuomareita valitsivat voittajan siten että ruusun kävivät antamassa suosikilleen ja sama sinipukuinen nainen sai eniten ruusuja. Siis voitti. Toisesta ja kolmannesta sijasta käytiin vielä kiivas jatkokamppailu. Jokainen sai esittää oman ohjelmanumeronsa, joka jollakin oli saksofonin soittoa, kiinalaista kansantanssia, runonlausuntaa ja laulua, oman harkinnan mukaan.
Mielenkiintoni lopahti ja menin Parksonille ruokaostoksille. Personal trainerini näytti olevan myös kaupassa. Välttelin häntä piiloutumalla hyllyjen taakse. En halunnut hänen näkevän ostoskärryssäni olevat rasvaruoat.
Aiai ! ”Mitä sinä tänään olet ostanut” - kommentteja ei jaksa usein kuunnella. Narisee alvariinsa, ”pitää syödä terveellisesti”. Joku päivä sanon hänelle ”haista home”. Pitäisi ensin selvittää, miten sen sanon kiinaksi. Kaveri voisi vaihtaa kauppaa.
Kun olin selvinnyt traineristani, niin kotiin tallustellessani tuossa kapealla kujalla tuli keski-ikäinen mies vastaan, asiallisen oloinen - ensisilmäyksellä. Pysähtyi kun näki minut. Jähmettyi ja laittoi silmät kiinni. Ällistyin - mitä nyt tapahtuu? Mies seisoi ja avasi silmät. Ja taas laittoi kiinni. Ja avasi. Kiinni. Ihan kuin luuli minun ehkä häviävän kun silmät sulkee. Huh! Tuli epämiellyttävä olo. Hulluhan se mies taisi olla. Ohitin varovasti ja kiiruhdin pois. Jäin miettimään tapahtumaa, eikä ollenkaan tuntunut että mies olisi ihastuksesta jähmettynyt, kyllä siinä taisi olla jotain ihan muuta. Toivottavasti emme enää kohtaa.
Muistin matkalla että samalla kujalla noin kuukausi sitten tuli vauhdikkaasti parikymppinen nuorimies myös vastaan. Levitteli mukamas siipiään kuin lentoon lähdössä. Kaveri pysähtyi kohdalleni ja kertoi ihan asiallisesti olevansa Teräsmies ja oli matkalla pelastamaan maailma. Samantien jatkoi hyppelyään yrittäen saada tuulta purjeisiinsa. Olin jo kaukana kun kaverilla ”sähkötti” päässä – huomasi puhuneensa ulkomaalaiselle. Kääntyi takaisin ja huutaen ”pysähdy” . Minä pysähdyin. Hyvällä englannilla asiallisesti kyseli mistä olen ja mitä täällä teen. Ja kertoi uudelleen olevansa Teräsmies maapalloa pelastamassa. Sanottiin hei hei ja toivottelin hyvää matkaa minne sitten olikin menossa. Pimeetä porukkaa!
Portinvartija vaimonsa kanssa odotteli minua pihalla. Vuokraemäntäni oli käynyt jättämässä minulle muovisen pesukoneen suojaverhon. Vaaleanpunaisin kukkasin koristeltu. Suoja taisi tulla vähän jälkijunassa kun pöly katutöistä on jo vallannut asuntoni ja sen uuden pesukoneenkin. Huomenna on pakko pitää siivouspäivä. Suomesta on tulossa vieraita ja eihän tähän kämppään voi ladyjä pyytää ennenkuin on pölyt pyyhitty. Mukavaa saada juttuseuraa.
Portinvartijan uusi koti on edelleen ikävästi vaiheessa. Rouva oli ymmärrettävästi harmistunut asiasta. Suomessa ei olisi mahdollista purkaa koti ennenkuin uusi on asuttavassa kunnossa. Pihalla nukkuminen telttakatoksessa ei liene herkkua, siellä yöelämä saattapi olla vilkasta, kun roska-astioita ei ole viikkoon jäteauto päässyt tyhjentämään. Rakentamiskiireet ovat rakennusmiehiltä jääneet. Myös katutyöt ovat edelleen vaiheessa, kaduksi tietä ei tunnista. Asfalttia ymmärtääkseni täällä ei käytetä, vaan kadut valetaan betonista. Asuntoni torakkakanta on vähentynyt ja huomaan iltaisin kuulostelevani kuuluuko jostain napsahdus, kun torakka tipahtaa lattialle. Ei kuulu, koputan puuta. Ja odotan lomaa.
Töiden jälkeen tänään viivähdin tovin kuuntelemassa jälleen kerran laulukilpailuja. Värikästä porukkaa. Nuorin osallistuja oli noin 3–vuotias tyttö ja Mao-pukuinen mies edusti vanhempaa ikäpolvea, molemmat tippuivat ekakierroksella pois. Osanottajat vuorollaan vetivät nuotin vierestä ihan kivasti. Kannustushuudot olivat sen mukaiset. Kolmihenkinen tuomaristo julisti pitkän läpinän kautta ( kiinalaiset ei sano mitään lyhyesti, joskus sekin ärsyttää), voittajaksi sinimekkoisen naisen, ulkoisesti voittaja-ainesta hänessä kyllä oli. Ja tuomaristo oli sitä ennen jo pudottanut puolet osallistujista pois. Sen jälkeen joukko maallikko-tuomareita valitsivat voittajan siten että ruusun kävivät antamassa suosikilleen ja sama sinipukuinen nainen sai eniten ruusuja. Siis voitti. Toisesta ja kolmannesta sijasta käytiin vielä kiivas jatkokamppailu. Jokainen sai esittää oman ohjelmanumeronsa, joka jollakin oli saksofonin soittoa, kiinalaista kansantanssia, runonlausuntaa ja laulua, oman harkinnan mukaan.
Mielenkiintoni lopahti ja menin Parksonille ruokaostoksille. Personal trainerini näytti olevan myös kaupassa. Välttelin häntä piiloutumalla hyllyjen taakse. En halunnut hänen näkevän ostoskärryssäni olevat rasvaruoat.
Aiai ! ”Mitä sinä tänään olet ostanut” - kommentteja ei jaksa usein kuunnella. Narisee alvariinsa, ”pitää syödä terveellisesti”. Joku päivä sanon hänelle ”haista home”. Pitäisi ensin selvittää, miten sen sanon kiinaksi. Kaveri voisi vaihtaa kauppaa.
Kun olin selvinnyt traineristani, niin kotiin tallustellessani tuossa kapealla kujalla tuli keski-ikäinen mies vastaan, asiallisen oloinen - ensisilmäyksellä. Pysähtyi kun näki minut. Jähmettyi ja laittoi silmät kiinni. Ällistyin - mitä nyt tapahtuu? Mies seisoi ja avasi silmät. Ja taas laittoi kiinni. Ja avasi. Kiinni. Ihan kuin luuli minun ehkä häviävän kun silmät sulkee. Huh! Tuli epämiellyttävä olo. Hulluhan se mies taisi olla. Ohitin varovasti ja kiiruhdin pois. Jäin miettimään tapahtumaa, eikä ollenkaan tuntunut että mies olisi ihastuksesta jähmettynyt, kyllä siinä taisi olla jotain ihan muuta. Toivottavasti emme enää kohtaa.
Muistin matkalla että samalla kujalla noin kuukausi sitten tuli vauhdikkaasti parikymppinen nuorimies myös vastaan. Levitteli mukamas siipiään kuin lentoon lähdössä. Kaveri pysähtyi kohdalleni ja kertoi ihan asiallisesti olevansa Teräsmies ja oli matkalla pelastamaan maailma. Samantien jatkoi hyppelyään yrittäen saada tuulta purjeisiinsa. Olin jo kaukana kun kaverilla ”sähkötti” päässä – huomasi puhuneensa ulkomaalaiselle. Kääntyi takaisin ja huutaen ”pysähdy” . Minä pysähdyin. Hyvällä englannilla asiallisesti kyseli mistä olen ja mitä täällä teen. Ja kertoi uudelleen olevansa Teräsmies maapalloa pelastamassa. Sanottiin hei hei ja toivottelin hyvää matkaa minne sitten olikin menossa. Pimeetä porukkaa!
Portinvartija vaimonsa kanssa odotteli minua pihalla. Vuokraemäntäni oli käynyt jättämässä minulle muovisen pesukoneen suojaverhon. Vaaleanpunaisin kukkasin koristeltu. Suoja taisi tulla vähän jälkijunassa kun pöly katutöistä on jo vallannut asuntoni ja sen uuden pesukoneenkin. Huomenna on pakko pitää siivouspäivä. Suomesta on tulossa vieraita ja eihän tähän kämppään voi ladyjä pyytää ennenkuin on pölyt pyyhitty. Mukavaa saada juttuseuraa.
Portinvartijan uusi koti on edelleen ikävästi vaiheessa. Rouva oli ymmärrettävästi harmistunut asiasta. Suomessa ei olisi mahdollista purkaa koti ennenkuin uusi on asuttavassa kunnossa. Pihalla nukkuminen telttakatoksessa ei liene herkkua, siellä yöelämä saattapi olla vilkasta, kun roska-astioita ei ole viikkoon jäteauto päässyt tyhjentämään. Rakentamiskiireet ovat rakennusmiehiltä jääneet. Myös katutyöt ovat edelleen vaiheessa, kaduksi tietä ei tunnista. Asfalttia ymmärtääkseni täällä ei käytetä, vaan kadut valetaan betonista. Asuntoni torakkakanta on vähentynyt ja huomaan iltaisin kuulostelevani kuuluuko jostain napsahdus, kun torakka tipahtaa lattialle. Ei kuulu, koputan puuta. Ja odotan lomaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti