Tänään söin lounaalla possua riisipedillä. Liha oli hyvää, mutta jouduin todella varomaan mitä suuhuni laitoin. Oli sen verran runsaasti lihan mukana luumurskaa. Sitä jaksan usein ihmetellä, miksi ne luut pitää murskata niin. Eikö olisi helppoa jättää luut edes ”silmillä nähtävän kokoiseksi”. Samoin kalan käsittelyssä olisi korjaamisen varaa täällä. Ruodot jätetään kalaan ja niitä sitten syödessä syljeskellään lattialle tai paperiseen lautasliinaan.
Täällä Sichuanin alueella syödään voimakkaasti maustettua ruokaa ja vehnästä tehdyt nuudelit ovat suositumpia kuin riisi. Riisialuetta on enempi eteläisessä Kiinassa. Jos riisiä tilaan se tuodaan aterian lopuksi pöytään, ellen sitten pyydä sitä heti ruokailun alussa tarjoiltavaksi. Aamiaisella saatetaan syödä höyryssä kypsennettyjä suolattomia täytettyjä pullia. Niihin suhtaudun varauksellisesti kun muistuttavat kovasti raakaa taikinaa ja maistuvakin siltä. Länsimaalaista paahtoleivän oloista, maku mitään sanomaton - leipää löytyy isommista tavarataloista. Samaa paahtoleipää löytyy vihreäksi värjättynäkin, joka ei ainakaan innosta sitä ostamaan. Pikkukojusta olen nyt viimeaikoina löytänyt suolaista leipää.
Miten kiinalainen ruoka eroaa länsimaalaisesta, esim suomessa tarjotusta kiinalaisravintola-ruoasta? Todella paljon, kuin yö ja päivä. Suomessa kiinalaisravintolan ruoka on länsimaalaistettua, muutettu meidän suuhun sopivaksi. Suomessa olen tottunut syömään kiinalaisessa ravintolassa friteerattua ja hapanimelää possunlihaa. Täällä olen kerran onnistunut saamaan maultaan lähes saman makuista, olin silloin Leshanissa. Pyysin opiskelijoita kyselemään missä saisi hapanimelää possua. Eikun menoksi ja innoissani tilasin menussa olevan annoksen. Tarjoilija tai ilmeisesti omistaja, ei vaivaantunut kertomaan että annos on tarkoitettu viidelle. Kun annos tuli pöytään, olin aivan äimän käkenä, miten nyt suu pannaan sellaisen ruokamäärän edessä. Harmitti omistajan kotiinpäin veto, en edes näytä norsulta, en ymmärrä mitä mies mahtoi mielessään ajatella, ”voisi syödä kuin norsu”. Ruoka ei ollut kallista ja siksi en osannut epäillä annoksen kokomäärää. Siitä soittamaan paikallisille opiskelijoille, ”tulkaa auttamaan ruokaa on viidelle”. Aloin syömään ja hetken kuluttua ruokaa oli jakamassa kolme nuorta neitoa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi!
Mausteita Kiinassa käytetään paljon ja sokeria hyvin vähän, jos ollenkaan. Jälkiruoat eivät ole suosiossa täällä. Tosin Kiinakin hakee vaikutteita ulkomailta ja muutamassa vuodessa paino-ongelmat tulevat olevaan kiinalaistenkin harmina. Sanonta että kiinalaiset syö minkä kiinni saa, voi hyvinkin pitää paikkaansa. Olen syönyt sammakosta kaikenmaailman nilviäisiin. Ja olen saattanut syödä sellaistakin mitä en edes halua tietää. Katukeittiössä saa ihmeellisiä ”herkkuja” jos vain uskaltaa maistaa. Pupun eli ilmeisesti kaniinin pääkallo sisuksineen on täällä suurta herkkua, sen olen jättänyt suosiolla paikallisten syötäväksi. Teetä tarjotaan ravintolassa aterioilla. Katukuppiloissa ihan kuiviltaan saa syödä ruokansa. Minulle on muodostunut muutamia herkkuruokia, tomaatti-munapaistos on yksi sellainen. Sitä tulee säännöllisesti tilattua. Samoin kuin dumplingejä, ovat leväkeitossa uivia vehnänyyttejä, sisällä mm jauhelihaa tai tofua. Maku jotenkin imelän vivahdeikas. Olen jäänyt dumlingien koukkuun. Täytyy pyytää resepti niin kotimaassakin voi niitä yrittää itse tehdä.
Syödäänkö Kiinassa vielä koiria? Tuttava kertoi että koiria edelleen kasvatetaan syötäviksikin. Kiinalaiset tuttavani suhtautuu koirien syömiseen paheksuvasti. Lemmikkikoirabuumi leviää kaupungeissa. Ja talvisin - tuttava kertoi koiria häviää pihalta ”parempiin suihin”.
Kiinalaisen aikakäsitys on ruokavälin mittainen. Yhdessä syöminen on kiinalaiselle erityisen tärkeä yhdessäolon hetki. Ystäviä ja juhlia juhlistetaan aina syömällä. Ruoka annokset tuodaan keskelle pöytää ja niistä omilla tikuilla nostellaan pieneen kippoon – länsimaalaisen ystäväni mukaan koirankuppiin. Siinä ruokailtaessa autetaan omilla syömäpuikoilla ruokaa omaan ja tietysti vieressä istuvankin, jos ei suuhun niin ainakin ruokakippoon. Kaikki puhuvat yhteen ääneen ja mitä kovempi meteli sitä parempi on tunnelma. Maiskuttelu ja ryystäminen kuuluu asiaan, näkyy että ruoasta nautitaan koko sydämellä. Aina ei ole ollut näin.
Kiinan itsenäisyyden historiassa on ajanjakso jolloin ei saanut tehdä kotona ruokaa, vaan koko kansakunta söi yhteiskeittiöissä ateriansa. Mao tarvitsi kaikki kotien wokkipannut ja kattilat suurelliseen teräksentuotantoon. Suunnitelmana Maolla oli nostaa Kiina teollisuusmaiden kärkeen. Teräksentuotantoon keskittyminen jätti maanviljelyksen hunningolle. 100 miljoonaa maanviljelijää siirrettiin tuottamaan terästä, ja 60-luvulle tultaessa Kiinassa raivosi nälänhätä, 30 miljoonia ihmisiä kuoli silloin nälkään. Kiinassa oli silloin iskulause ”kätevät naiset pystyvät valmistamaan aterian ilman ruokaakin”. Surullista!
Täällä Sichuanin alueella syödään voimakkaasti maustettua ruokaa ja vehnästä tehdyt nuudelit ovat suositumpia kuin riisi. Riisialuetta on enempi eteläisessä Kiinassa. Jos riisiä tilaan se tuodaan aterian lopuksi pöytään, ellen sitten pyydä sitä heti ruokailun alussa tarjoiltavaksi. Aamiaisella saatetaan syödä höyryssä kypsennettyjä suolattomia täytettyjä pullia. Niihin suhtaudun varauksellisesti kun muistuttavat kovasti raakaa taikinaa ja maistuvakin siltä. Länsimaalaista paahtoleivän oloista, maku mitään sanomaton - leipää löytyy isommista tavarataloista. Samaa paahtoleipää löytyy vihreäksi värjättynäkin, joka ei ainakaan innosta sitä ostamaan. Pikkukojusta olen nyt viimeaikoina löytänyt suolaista leipää.
Miten kiinalainen ruoka eroaa länsimaalaisesta, esim suomessa tarjotusta kiinalaisravintola-ruoasta? Todella paljon, kuin yö ja päivä. Suomessa kiinalaisravintolan ruoka on länsimaalaistettua, muutettu meidän suuhun sopivaksi. Suomessa olen tottunut syömään kiinalaisessa ravintolassa friteerattua ja hapanimelää possunlihaa. Täällä olen kerran onnistunut saamaan maultaan lähes saman makuista, olin silloin Leshanissa. Pyysin opiskelijoita kyselemään missä saisi hapanimelää possua. Eikun menoksi ja innoissani tilasin menussa olevan annoksen. Tarjoilija tai ilmeisesti omistaja, ei vaivaantunut kertomaan että annos on tarkoitettu viidelle. Kun annos tuli pöytään, olin aivan äimän käkenä, miten nyt suu pannaan sellaisen ruokamäärän edessä. Harmitti omistajan kotiinpäin veto, en edes näytä norsulta, en ymmärrä mitä mies mahtoi mielessään ajatella, ”voisi syödä kuin norsu”. Ruoka ei ollut kallista ja siksi en osannut epäillä annoksen kokomäärää. Siitä soittamaan paikallisille opiskelijoille, ”tulkaa auttamaan ruokaa on viidelle”. Aloin syömään ja hetken kuluttua ruokaa oli jakamassa kolme nuorta neitoa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi!
Mausteita Kiinassa käytetään paljon ja sokeria hyvin vähän, jos ollenkaan. Jälkiruoat eivät ole suosiossa täällä. Tosin Kiinakin hakee vaikutteita ulkomailta ja muutamassa vuodessa paino-ongelmat tulevat olevaan kiinalaistenkin harmina. Sanonta että kiinalaiset syö minkä kiinni saa, voi hyvinkin pitää paikkaansa. Olen syönyt sammakosta kaikenmaailman nilviäisiin. Ja olen saattanut syödä sellaistakin mitä en edes halua tietää. Katukeittiössä saa ihmeellisiä ”herkkuja” jos vain uskaltaa maistaa. Pupun eli ilmeisesti kaniinin pääkallo sisuksineen on täällä suurta herkkua, sen olen jättänyt suosiolla paikallisten syötäväksi. Teetä tarjotaan ravintolassa aterioilla. Katukuppiloissa ihan kuiviltaan saa syödä ruokansa. Minulle on muodostunut muutamia herkkuruokia, tomaatti-munapaistos on yksi sellainen. Sitä tulee säännöllisesti tilattua. Samoin kuin dumplingejä, ovat leväkeitossa uivia vehnänyyttejä, sisällä mm jauhelihaa tai tofua. Maku jotenkin imelän vivahdeikas. Olen jäänyt dumlingien koukkuun. Täytyy pyytää resepti niin kotimaassakin voi niitä yrittää itse tehdä.
Syödäänkö Kiinassa vielä koiria? Tuttava kertoi että koiria edelleen kasvatetaan syötäviksikin. Kiinalaiset tuttavani suhtautuu koirien syömiseen paheksuvasti. Lemmikkikoirabuumi leviää kaupungeissa. Ja talvisin - tuttava kertoi koiria häviää pihalta ”parempiin suihin”.
Kiinalaisen aikakäsitys on ruokavälin mittainen. Yhdessä syöminen on kiinalaiselle erityisen tärkeä yhdessäolon hetki. Ystäviä ja juhlia juhlistetaan aina syömällä. Ruoka annokset tuodaan keskelle pöytää ja niistä omilla tikuilla nostellaan pieneen kippoon – länsimaalaisen ystäväni mukaan koirankuppiin. Siinä ruokailtaessa autetaan omilla syömäpuikoilla ruokaa omaan ja tietysti vieressä istuvankin, jos ei suuhun niin ainakin ruokakippoon. Kaikki puhuvat yhteen ääneen ja mitä kovempi meteli sitä parempi on tunnelma. Maiskuttelu ja ryystäminen kuuluu asiaan, näkyy että ruoasta nautitaan koko sydämellä. Aina ei ole ollut näin.
Kiinan itsenäisyyden historiassa on ajanjakso jolloin ei saanut tehdä kotona ruokaa, vaan koko kansakunta söi yhteiskeittiöissä ateriansa. Mao tarvitsi kaikki kotien wokkipannut ja kattilat suurelliseen teräksentuotantoon. Suunnitelmana Maolla oli nostaa Kiina teollisuusmaiden kärkeen. Teräksentuotantoon keskittyminen jätti maanviljelyksen hunningolle. 100 miljoonaa maanviljelijää siirrettiin tuottamaan terästä, ja 60-luvulle tultaessa Kiinassa raivosi nälänhätä, 30 miljoonia ihmisiä kuoli silloin nälkään. Kiinassa oli silloin iskulause ”kätevät naiset pystyvät valmistamaan aterian ilman ruokaakin”. Surullista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti