Kyllä armeija opettaa Kiinassakin!

Kuumuus tekee työnteon raskaaksi. Voisi heivata tuo lämpö jo lähemmäksi +20 astetta. Syksystä ei näytä olevan vielä tietoakaan. Viikonloppu sujui työnteon merkeissä, kun Suomesta tuli valtuuskunta työvierailulle. Ehdin tosin käymään kävelemässä tuossa kansanpuiston puiden vilvoittavassa varjossa. Kadunrakentaminen on pysähtynyt. Pihalla kasvaa haiseva jätevuori kun autoliikenne on estetty kortteliimme ja jäteautoa ei muutamaan viikkoon ole näkynyt. Siinä ei ole järjenhiventäkään käytetty, ei mitään suunnitelmallisuutta. Olisi edes vaadittu asukkaita viemään roskat jonnekin eikä jättämään niitä haisemaan tuohon pihalle rottien revittäviksi. Ajattelin pyytää pomoa käymään kylässä niin näkee missä olosuhteissa olen viimeaikoina asunut.

Katuliikenteestä puuttuivat tänään aamulla lapset täysin. Ilmeisesti eivät liiku kouluun samaan aikaan kuin minä töihin. Nimittäin kiinalaislasten kesälomakausi on tänään päättynyt. Asuntoni vieressä sijaitsee iso lastentarha. Aamuvarhaisesta siellä on käynyt kova meteli ja kuhina. Kovaääninen on oheistanut vanhempia koko päivän ja nyt klo 18 paikkeilla suurin meteli on loppunut alkaakseen taas aamulla uudelleen. Isovanhemmat hakevat lapset päivän päätteeksi kotiin. Kiinassa vanhemmat suosiolla jättävät kasvatusvastuun opettajille. Opettaja on auktoriteetti jota kunnioitetaan. Toisaalta luin tutkimuksesta, etteivät vanhemmat kuitenkaan luota kiinalaiseen opettajaan. Tutkimuksen mukaan luottavat jopa enempi prostituoituun kuin opettajaan. Niinpä, isät ilmeisesti olivat tutkimuksessa vastaajina. Porsaat!

Fyysinen kuritus on edelleen suosittu kasvatusmetodi täällä. Kadullakin näkee kun isovanhemmat ylpeästi lepertelee ihan pikkulapselle, mutta siitä vähän isompi saattaa saada kovakouraista ravistelua, luunappia ja tukkapöllyä. Siihen ei parane mennä väliin sanomaan että Suomessa lapsi otetaan huostaan jos nähdään vanhempien lyövän lastaan. Lapset opetetaan pienestä pitäen Maon ajatuksia sisäistämään. Kiinalaisessa lastenlaulussa sanotaan – ” isä on läheinen, äiti on läheinen, mutta kumpikaan ei ole yhtä läheinen kuin puhemies Mao”.
Koululuokat ovat karuja ja likaisia. Viime vuonna asuin ja opetin sisäoppilaitoksessa. Olen nähnyt sen masentavan todellisuuden missä kiinalaislapset opiskelee. Talviaikaan hyinen kylmyys on kaikkialla. Ulkovaatteet päällä opiskellaan. Ikkunat toisinaan auki kun ulkona saattaa olla muutama aste lämpimämpää kuin sisällä.

Kouluissa ei ole siivoojia vaan oppilaat siivoavat aamuisin ihan itse sotkunsa ja opettajat valvovat työnjälkeä. Siitä kyllä Suomessa voitaisiin ottaa opiksi. Koulupäivät ovat pitkiä ja kotiläksyjä runsaasti. Opiskeluun suhtaudutaan vakavasti, se nähdään mahdollisuutena saada lapselle parempi elämä ja vanhemmat näkee siinä myös omaa vanhuutensa turvaa. Peruskoulun päättäneet kiinalaisnuoret osaavat noin 2000 kirjoitusmerkkiä. Sanomalehden lukemiseen tarvitaan noin 2000-3000 merkkiä.

Ammattikouluissa ja lukioissa nuoret asuvat sisäoppilaitos olosuhteissa koulun asuntolassa. Tulevat patjan, tyynyn ja peiton kanssa koululle. Koulun alettua armeija tulee pariksi viikoksi ottamaan luuloja nuorilta pois. Siinä sitä sitten kodin ainokainen joutuu todellisuuden eteen, jos kotona on saanut pehmeää kasvatusta, niin armeijan kurilla opetetaan maolaista filosofiaa nuorille. Simputusta sanoisi suomalainen jos näkisi miten armeija hommaa hoitaa.

Nuorten päivä alkaa maanantaiaamuisin lipunnostolla. Ja sen jälkeen armeijankoulutusta ja koulun siivoamista. Joka tarkoittaa, että pyyhitään lattiat vedellä ilman pesuainetta ja siirretään pöly ja lika paikasta toiseen. Siivoaminen on suoritettu aamulla klo 8 mennessä. Oppitunnit saattavat kestää klo 22 asti. Koko vuorokausi on hyvin ohjelmoitua.

Viimevuonna osallistuin muutaman kerran opettajien yhteisiin lounashetkiin. Syötiin hyvin ja juotiin pohjanmaan kautta, ganbei ! Sen jälkeen palattiin kouluun jatkamaan opetusta, ainakin minä, eikä kukaan tullut kyseenalaistamaan oliko opettaja opetuskunnossa. Sitä otti opettamisen pienessä sievässä paljon rennommin. Ei turhaa vaatinut opiskelijoita pistämään parastaan. Ne syömisen ja juomisen viulut maksoi kai… Kiinan valtio? Kohta lähestyy kansallinen opettajienpäivä. Saa ansaitsematonta kunnoitusta, omenan ja ilmaisen lounaan, kai.

China Daily kirjoitti muutama aika sitten: nuori 15 –vuotias poika oli vanhempien pakottamana lähetetty nettiriippuvaisten leirille vieroitushoitoon ja ”opettajat” olivat pahoinpidellet hänet kuoliaaksi jo tulopäivänä. Pahoinpitelijät olivat joutuneet syytteeseen ja leirin toiminta oli lakkautettu. Nyt lehti kirjoitti että vanhemmat olivat saaneet 35000 € korvausta.

Ajatuksenvirran äärellä

Eilen koulun hissiin tuli mies palava tupakka kädessä. Osoitin tupakkaa ja yritin saada miehen ymmärtämään ettei nyt kannata tulla hissiin sen tupakan kanssa. Ei ollut ymmärtävinään mitä tarkoitin ja röyhkeästi vain tuli hissiin. Niinpä tein kaverin olon hississä mahdollisimman epämiellyttäväksi. Kuten hän teki, ilmeistä päätellen meidän kymmenen muun olon. Varmasti tunsi nahoissaan kun käänsin ”woodoo-neulaa” siinä hänen tupakkaa pitävissä sormissaan. Ja lisäksi tuijotin suoraan, ei kaverin pokka kestänyt katsoa takaisin. Mieli teki vähän murista, jätin sen seuraavaan kertaan. Kummasti episodi piristi päivääni. Opetus sujui kuin tanssi sen adrenaliinipläjäyksen jälkeen.

Töiden jälkeen eilen menin vielä pyörähtämään toimistolla. Puheeksi tuli itsenäisyyspäivän lomani. Pomo tivasi onko lomapäiviä kertynyt. Mielestäni on joten kerroin lähteväni Thaimaahan ennakoivalle hermolomalle. Kiinan itsenäisyyspäivän viettoon jos jään, voinen tarvita muutakin kuin hermolomaa. Loppujen lopuksi pomo suhtautui loma-anomukseeni asiallisesti. Siitä innostuin vielä menemään jalkahoitoon tunniksi. Siellä istuin kiinattarien kanssa ja tuijotin itseäni peilistä. Peili vääristi mittasuhteeni, isolta näytin. Katselin naisten asusteita aikani kuluksi. Päiväasuna usein naisilla näyttää olevan lähinnä hepeneiksi luokiteltuja kimaltelevaa, rimssu-mekkoja. Ja mitä korkeammat korot sitä parempi ilmeisesti. Suomessa asut herättäisi hilpeyttä. Suomen asu- luokituksessa vaatteet lienee bileasuja. Viereisen naisen silmä oli mustana. Arvuuttelin oliko kävellyt oveen vai oliko mies näyttänyt ”miten nyrkki puhuu”. Jalkahoito tehtiin ilman suojakäsineitä. Samanaikaisesti kolme naista teki minulle hoitoja ja lisäksi liuta heidän ystävättäriään oli antamassa taustatukea oikean kynsilakan valinnassa. Hyvin palveltiin. Tunnin jalkahoito 60y eli noin 6€. Ei paha!

Leipurini on muuttamassa Xianiin jo ensiviikolla. Kerroin hänen suunnitelmista ystävälleni. Ystävä innostui, jos laittaisi vaimolleen leipomon pystyyn. Oli tänään käynyt leipurin juttusilla kyselemässä mahdollisuuksista. Leipuri oli kertonut Xianiin muuton syyksi, että talo missä hänen leipomokoju sijaitsee kuulemma puretaan, talo oli vaurioitunut sen verran paljon viime vuoden maanjäristyksessä. Leipurilla oli myynnissä pari kuukautta käytössä ollut pizzauuni 4000y hintaan. Nyt sitten mietin täällä, lähdenkö osakkaaksi leipomobisnekseen. Mitähän siitäkin seuraisi. Jauhopeukaloksi minusta ei ole. Leivonta ei ole minulla ”hanskassa”, tulos ei useinkaan ole ollut hääppönen. Aikuiset lapseni jaksavat kertoa tarinaa ”kun meidän äiti kerran leipoi pizzaa ja laittoi aamun jäännöskaurapuuron täytteeksi”. Minulla on täällä Kiinassa penninvenyttäjän keittokirja, sieltä löytyy mukavasti leivontareseptejä joka lähtöön. Reseptejä siis löytyy mutta uuni puuttuu. Nyt saisi 400€ hyvän sellaisen. Melkein jo innostuin! Pysähdyin ihan miettimään, mitä osakkuus tarkoittaisi käytännössä. Jäämistä Kiinaan? Mikä ihme tässä maassa minua oikein kiehtoo?? Olenko jäämässä tämän värikkään, meluisan ja likaisen maan loukkuun. Tulossa kiinariippuvaiseksi? Meinaaminen on mukavaa!! Yksinasuminen täällä ei ole aina niin kehuttavaa mutta onneksi tähtihetkiäkin löytyy. Ainakin.. Radio Suomi kuuluu täällä hyvin ja Skype erinomaisesti kunhan muistaa ettei puhu "miinaharavaa laukaisevia" sanoja.
Nyt on pakko hyräillä ”maa ponteva pohjolan äärillä on, se on ….”.

Tyttäreni Viljasade soitti. Äidille soitetaan hädän hetkellä. Nyt oli punkki jalassa kiinni ja hoidollisia neuvoja vailla tytär oli. Soitto lämmitti kovasti äidin mieltä, punkinpurema ei. Punkkeja täällä ei ole vastaan tullut mutta hyppyhämähäkki kyllä. Hyppää monin kertaisesti oman pituutensa. Makuuhuoneen seinälle olen niitä listinyt. Olkoot täällä kunhan ei mene nukkuessani korvaani.

Päivät kuluu täällä arjen pyörityksessä. Iltaisin liikun hyvin harvoin kaupungilla. Illat kuluu kotona lueskellen ja usein työasioita suunnitellen. Annan ajatuksenvirran soljua…

Teräsmies Kiinasta, päivää!

Jälleen sietämätön helle on palannut Mianyangiin. Siitäkös johtuu että ihmiset ovat jotenkin outoja, vai minäkö se outo olen? Muutamana päivänä ärsytyskynnys on ollut todella matalalla. Olen hukannut yhden suomi-kiina sanakirjani. Ja epäilykseni kohdistuu erääseen henkilöön jolle kirjaa lainasin, hän tosin on Pekingissä nyt. Laitoin viestiä, että voisiko palauttaa sanakirjani. Ei kuulemma edes tiedä mistä kirjasta puhun. No, minulla on vielä viisi muuta sanakirjaa, enköhän selviä. Toinen ärsyttävyys liittyy koulun kopiokoneeseen. Siitä on aina paperi loppu tai se masiina vinkuu ja syö paperia tai on muuten vaan ärrrsyttävä. Kopiopaperit on Lonkun toimistossa, saan vain arkin vai riisikö sen on,-kerrallaan. Ja Lonkun toimiston tytöt tulee töihin aamuisin kun ehtivät. Olen loman tarpeessa!

Töiden jälkeen tänään viivähdin tovin kuuntelemassa jälleen kerran laulukilpailuja. Värikästä porukkaa. Nuorin osallistuja oli noin 3–vuotias tyttö ja Mao-pukuinen mies edusti vanhempaa ikäpolvea, molemmat tippuivat ekakierroksella pois. Osanottajat vuorollaan vetivät nuotin vierestä ihan kivasti. Kannustushuudot olivat sen mukaiset. Kolmihenkinen tuomaristo julisti pitkän läpinän kautta ( kiinalaiset ei sano mitään lyhyesti, joskus sekin ärsyttää), voittajaksi sinimekkoisen naisen, ulkoisesti voittaja-ainesta hänessä kyllä oli. Ja tuomaristo oli sitä ennen jo pudottanut puolet osallistujista pois. Sen jälkeen joukko maallikko-tuomareita valitsivat voittajan siten että ruusun kävivät antamassa suosikilleen ja sama sinipukuinen nainen sai eniten ruusuja. Siis voitti. Toisesta ja kolmannesta sijasta käytiin vielä kiivas jatkokamppailu. Jokainen sai esittää oman ohjelmanumeronsa, joka jollakin oli saksofonin soittoa, kiinalaista kansantanssia, runonlausuntaa ja laulua, oman harkinnan mukaan.

Mielenkiintoni lopahti ja menin Parksonille ruokaostoksille. Personal trainerini näytti olevan myös kaupassa. Välttelin häntä piiloutumalla hyllyjen taakse. En halunnut hänen näkevän ostoskärryssäni olevat rasvaruoat.
Aiai ! ”Mitä sinä tänään olet ostanut” - kommentteja ei jaksa usein kuunnella. Narisee alvariinsa, ”pitää syödä terveellisesti”. Joku päivä sanon hänelle ”haista home”. Pitäisi ensin selvittää, miten sen sanon kiinaksi. Kaveri voisi vaihtaa kauppaa.

Kun olin selvinnyt traineristani, niin kotiin tallustellessani tuossa kapealla kujalla tuli keski-ikäinen mies vastaan, asiallisen oloinen - ensisilmäyksellä. Pysähtyi kun näki minut. Jähmettyi ja laittoi silmät kiinni. Ällistyin - mitä nyt tapahtuu? Mies seisoi ja avasi silmät. Ja taas laittoi kiinni. Ja avasi. Kiinni. Ihan kuin luuli minun ehkä häviävän kun silmät sulkee. Huh! Tuli epämiellyttävä olo. Hulluhan se mies taisi olla. Ohitin varovasti ja kiiruhdin pois. Jäin miettimään tapahtumaa, eikä ollenkaan tuntunut että mies olisi ihastuksesta jähmettynyt, kyllä siinä taisi olla jotain ihan muuta. Toivottavasti emme enää kohtaa.

Muistin matkalla että samalla kujalla noin kuukausi sitten tuli vauhdikkaasti parikymppinen nuorimies myös vastaan. Levitteli mukamas siipiään kuin lentoon lähdössä. Kaveri pysähtyi kohdalleni ja kertoi ihan asiallisesti olevansa Teräsmies ja oli matkalla pelastamaan maailma. Samantien jatkoi hyppelyään yrittäen saada tuulta purjeisiinsa. Olin jo kaukana kun kaverilla ”sähkötti” päässä – huomasi puhuneensa ulkomaalaiselle. Kääntyi takaisin ja huutaen ”pysähdy” . Minä pysähdyin. Hyvällä englannilla asiallisesti kyseli mistä olen ja mitä täällä teen. Ja kertoi uudelleen olevansa Teräsmies maapalloa pelastamassa. Sanottiin hei hei ja toivottelin hyvää matkaa minne sitten olikin menossa. Pimeetä porukkaa!

Portinvartija vaimonsa kanssa odotteli minua pihalla. Vuokraemäntäni oli käynyt jättämässä minulle muovisen pesukoneen suojaverhon. Vaaleanpunaisin kukkasin koristeltu. Suoja taisi tulla vähän jälkijunassa kun pöly katutöistä on jo vallannut asuntoni ja sen uuden pesukoneenkin. Huomenna on pakko pitää siivouspäivä. Suomesta on tulossa vieraita ja eihän tähän kämppään voi ladyjä pyytää ennenkuin on pölyt pyyhitty. Mukavaa saada juttuseuraa.

Portinvartijan uusi koti on edelleen ikävästi vaiheessa. Rouva oli ymmärrettävästi harmistunut asiasta. Suomessa ei olisi mahdollista purkaa koti ennenkuin uusi on asuttavassa kunnossa. Pihalla nukkuminen telttakatoksessa ei liene herkkua, siellä yöelämä saattapi olla vilkasta, kun roska-astioita ei ole viikkoon jäteauto päässyt tyhjentämään. Rakentamiskiireet ovat rakennusmiehiltä jääneet. Myös katutyöt ovat edelleen vaiheessa, kaduksi tietä ei tunnista. Asfalttia ymmärtääkseni täällä ei käytetä, vaan kadut valetaan betonista. Asuntoni torakkakanta on vähentynyt ja huomaan iltaisin kuulostelevani kuuluuko jostain napsahdus, kun torakka tipahtaa lattialle. Ei kuulu, koputan puuta. Ja odotan lomaa.

Kätevät naiset pystyvät valmistamaan aterian ilman ruokaakin

Tänään söin lounaalla possua riisipedillä. Liha oli hyvää, mutta jouduin todella varomaan mitä suuhuni laitoin. Oli sen verran runsaasti lihan mukana luumurskaa. Sitä jaksan usein ihmetellä, miksi ne luut pitää murskata niin. Eikö olisi helppoa jättää luut edes ”silmillä nähtävän kokoiseksi”. Samoin kalan käsittelyssä olisi korjaamisen varaa täällä. Ruodot jätetään kalaan ja niitä sitten syödessä syljeskellään lattialle tai paperiseen lautasliinaan.

Täällä Sichuanin alueella syödään voimakkaasti maustettua ruokaa ja vehnästä tehdyt nuudelit ovat suositumpia kuin riisi. Riisialuetta on enempi eteläisessä Kiinassa. Jos riisiä tilaan se tuodaan aterian lopuksi pöytään, ellen sitten pyydä sitä heti ruokailun alussa tarjoiltavaksi. Aamiaisella saatetaan syödä höyryssä kypsennettyjä suolattomia täytettyjä pullia. Niihin suhtaudun varauksellisesti kun muistuttavat kovasti raakaa taikinaa ja maistuvakin siltä. Länsimaalaista paahtoleivän oloista, maku mitään sanomaton - leipää löytyy isommista tavarataloista. Samaa paahtoleipää löytyy vihreäksi värjättynäkin, joka ei ainakaan innosta sitä ostamaan. Pikkukojusta olen nyt viimeaikoina löytänyt suolaista leipää.

Miten kiinalainen ruoka eroaa länsimaalaisesta, esim suomessa tarjotusta kiinalaisravintola-ruoasta? Todella paljon, kuin yö ja päivä. Suomessa kiinalaisravintolan ruoka on länsimaalaistettua, muutettu meidän suuhun sopivaksi. Suomessa olen tottunut syömään kiinalaisessa ravintolassa friteerattua ja hapanimelää possunlihaa. Täällä olen kerran onnistunut saamaan maultaan lähes saman makuista, olin silloin Leshanissa. Pyysin opiskelijoita kyselemään missä saisi hapanimelää possua. Eikun menoksi ja innoissani tilasin menussa olevan annoksen. Tarjoilija tai ilmeisesti omistaja, ei vaivaantunut kertomaan että annos on tarkoitettu viidelle. Kun annos tuli pöytään, olin aivan äimän käkenä, miten nyt suu pannaan sellaisen ruokamäärän edessä. Harmitti omistajan kotiinpäin veto, en edes näytä norsulta, en ymmärrä mitä mies mahtoi mielessään ajatella, ”voisi syödä kuin norsu”. Ruoka ei ollut kallista ja siksi en osannut epäillä annoksen kokomäärää. Siitä soittamaan paikallisille opiskelijoille, ”tulkaa auttamaan ruokaa on viidelle”. Aloin syömään ja hetken kuluttua ruokaa oli jakamassa kolme nuorta neitoa. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi!

Mausteita Kiinassa käytetään paljon ja sokeria hyvin vähän, jos ollenkaan. Jälkiruoat eivät ole suosiossa täällä. Tosin Kiinakin hakee vaikutteita ulkomailta ja muutamassa vuodessa paino-ongelmat tulevat olevaan kiinalaistenkin harmina. Sanonta että kiinalaiset syö minkä kiinni saa, voi hyvinkin pitää paikkaansa. Olen syönyt sammakosta kaikenmaailman nilviäisiin. Ja olen saattanut syödä sellaistakin mitä en edes halua tietää. Katukeittiössä saa ihmeellisiä ”herkkuja” jos vain uskaltaa maistaa. Pupun eli ilmeisesti kaniinin pääkallo sisuksineen on täällä suurta herkkua, sen olen jättänyt suosiolla paikallisten syötäväksi. Teetä tarjotaan ravintolassa aterioilla. Katukuppiloissa ihan kuiviltaan saa syödä ruokansa. Minulle on muodostunut muutamia herkkuruokia, tomaatti-munapaistos on yksi sellainen. Sitä tulee säännöllisesti tilattua. Samoin kuin dumplingejä, ovat leväkeitossa uivia vehnänyyttejä, sisällä mm jauhelihaa tai tofua. Maku jotenkin imelän vivahdeikas. Olen jäänyt dumlingien koukkuun. Täytyy pyytää resepti niin kotimaassakin voi niitä yrittää itse tehdä.

Syödäänkö Kiinassa vielä koiria? Tuttava kertoi että koiria edelleen kasvatetaan syötäviksikin. Kiinalaiset tuttavani suhtautuu koirien syömiseen paheksuvasti. Lemmikkikoirabuumi leviää kaupungeissa. Ja talvisin - tuttava kertoi koiria häviää pihalta ”parempiin suihin”.

Kiinalaisen aikakäsitys on ruokavälin mittainen. Yhdessä syöminen on kiinalaiselle erityisen tärkeä yhdessäolon hetki. Ystäviä ja juhlia juhlistetaan aina syömällä. Ruoka annokset tuodaan keskelle pöytää ja niistä omilla tikuilla nostellaan pieneen kippoon – länsimaalaisen ystäväni mukaan koirankuppiin. Siinä ruokailtaessa autetaan omilla syömäpuikoilla ruokaa omaan ja tietysti vieressä istuvankin, jos ei suuhun niin ainakin ruokakippoon. Kaikki puhuvat yhteen ääneen ja mitä kovempi meteli sitä parempi on tunnelma. Maiskuttelu ja ryystäminen kuuluu asiaan, näkyy että ruoasta nautitaan koko sydämellä. Aina ei ole ollut näin.

Kiinan itsenäisyyden historiassa on ajanjakso jolloin ei saanut tehdä kotona ruokaa, vaan koko kansakunta söi yhteiskeittiöissä ateriansa. Mao tarvitsi kaikki kotien wokkipannut ja kattilat suurelliseen teräksentuotantoon. Suunnitelmana Maolla oli nostaa Kiina teollisuusmaiden kärkeen. Teräksentuotantoon keskittyminen jätti maanviljelyksen hunningolle. 100 miljoonaa maanviljelijää siirrettiin tuottamaan terästä, ja 60-luvulle tultaessa Kiinassa raivosi nälänhätä, 30 miljoonia ihmisiä kuoli silloin nälkään. Kiinassa oli silloin iskulause ”kätevät naiset pystyvät valmistamaan aterian ilman ruokaakin”. Surullista!

Onnea ja yltäkylläisyyttä

Kiinan hallitus on ilmaissut huolensa tulevista valtion 60-vuotisjuhlallisuuksista. Kansanjuhlasta on tulossa ikimuistoinen ja toivottavaa on että myös vähävahinkoinen. Huoli lienee aiheellinen, kiinalainen lähinnä mies, juhlii viinan voimalla ja saattaa mennä autonrattiin änkyräkännissä. Koululaisilla on kymmenen päivän vapaa joten Kiinassa perheet on liikekannalla. Turvavöitä Kiinassa ei näytetä käyttävän ja lapset istuu vanhemman sylissä etupenkillä.

Meinasin jokinaika sitten lähestyä Mianyangin kaupungin päättäjiä kiinnittämällä päättäjien huomiota liikenneturvattomuuteen. Aina kannattaa meinata. Kun tarpeeksi meinasin niin jo rupesi tapahtumaan.
Tänään pidettiin Mianyangin keskuspuistossa korviavihlovan rumpumusiikin tahdissa liikenneturvallisuus aamupäivä. Läsnä näytti olevan runsaasti poliiseja ja terveydenhuollon henkilökuntaa. Turvallisuusjoukkojakin oli paikalla mm. Kiinan kuuluisa SWAT joukotkin oli valvomassa tilaisuutta. Pyysin tunnin vapaata ja painelin mukaan kuuntelemaan miksi kannattaa olla varovainen liikenteessä. Puheet kuulosti hienoilta ja mahtipontisilta. Kun en harmikseni ymmärtänyt sanomaa, jouduin turvautumaan kadunvarren julisteihin. Aidoista liikenneonnettomuuksista oli julisteita pitkin kadunreunoja. Karmeaa katsottavaa, kuolleita, verissään makaamassa kadulla ilman päätä, jalkaa jne.

Suurin onnettomuuksien aiheuttaja mielestäni on kännykän, lähinnä tekstiviestien kirjoittaminen samalla kun ajaa autoa, sähkömopoa tai kävelee liikenteessä. Ainakin kaupungeissa kaikilla mummoillakin on kännykkä. Kiinalainen on sen verran likinäköinen että keskittyy ihan sen puhelimen näkemiseen eikä huomaakaan ympärillä muita liikkujia. Ja liikennesääntöjä on yksi. Älä aja ihmisen päälle. Sen estääkseen joskus liikkuja joutuu tekemään akrobaattisia väistöliikkeitä. Ja kun väistää toista jää toisen alle.

Sähköllä toimivat mopot, vespat ja mitä niitä lieneekään ovat pelottavia vempaimia. Tulevat ihan hiljaa ja vauhdikkaasti sujahtavat ohi. Olen oppinut, ettei sivuaskelia kävellessä kannata ottaa, voi jäädä äänettömän mopon alle. Ja kun kuski vielä näppäilee Nokiaansa niin vastuu on minulla selvitä hengissä.

Suojatiet ovat koska niitä täytyy kaupungissa olla, turvallisuuden kannalta merkityksettömiä ovat, ei niihin kannata luottaa. Auto ei pysähdy kuin pakon edessä, siis jos tarpeeksi on tien yli menijöitä. Neljän hengen yliajosta saa kuolemanrangaistuksen, siis jos ne neljä kuolee.
Työkaverini oli baarissa jokinaika sitten paikallisen poliisipäällikön kanssa. Siinä kuulemma yhdessä ganbeita kippasivat, pitkän kaavan mukaan. Kotiin pojat meni poliisipäällikön kyydissä. Lieneekö asia ihan näin, saattoi työkaveri pistää omiaan.

Eilen ja tänään on armeija marssinut tuossa keskussairaalan katuosuudella minua vastaan. Komppania nuoria poikia. Mietin miksi, onko sairaalan suojeluharjoitus menossa vai kävivätkö pojat hakemassa sikainfluenssa rokotuksen. Tai onko liikekannallepanon syynä tulevat valtion synttärit. Jää arvoitukseksi.

Katurakennustyömaa edistyy, portinvartijanmökki oli viikonloppuna yöaikaan purettu ja porttikin poistettu. Nyt portinvartija vaimonsa kanssa asustelee teltassa, kunnes uusi mökki on valmis eli tiilimuuraus kuivunut. Ei kai ne siihen muuta tee, no ehkä lattian toivoakseni.

Viikonloppuna vietin aikaa The People`s Park -keskuspuiston alueella. Siellä on mahdollista soudella ja katsella kun karpit uivat. Kävellä kaarisiltoja pitkin ja istahtaa lehtevien puiden varjoon hellettä pakoon. Seurata kiinalaisperheiden yhdessäoloa. Eläkeläisten Mahjongin pelaamista. Nauttia virvokkeita. Tai innostua huvipuiston laitteita kokeilemaan. En uskaltanut kun ei tietoa milloin viimeksi ruuvit on kiristetty. Omanikin vaatisi kiristystä, ovat olleet viimeaikoina vähän löysällä. Jakoavain jäi kotisuomeen.
Olen täällä onnesta ympyrkäisenä,koska näin ja osallistuin siellä keskuspuistossa lepakon pelastamiseen vedestä. Lepakko Kiinan symboliikassa tarkoittaa onnea ja karppi, kala yltäkylläisyyttä. Taitaa pullat olla tällä tytöllä hyvin uunissa.

Kyyhkyslakka

Lämpötila on laskenut nyt parina päivänä 22 asteeseen. Paleltaa, olen kaivanut lämpökerraston esille. Kotini on harakanpesä, ikkunat ovat ”liukuikkunoita” ja niistä vetää ikävästi. Hyvää siinä on se, jos kaasu unohtuu päälle ei siihen onnistu kuolemaan kun tuuletus on ensiluokkainen. Makuuhuoneessa on ilmapuhallin, tähän asti olen sillä viilentänyt, mutta ilmeisesti kohta joudun laittamaan sen lämmönlähteeksi. Sähkö on kallista, ihan verrattavissa Suomen hintoihin. Siksi täällä sitä ei kuluteta lämmöntuottamiseen. Asunnoissa ei ole lämpöpattereita ja talvella sisätiloissa on sama lämpötila kuin ulkonakin. Suorastaan pakkasta ei ole, jää jonkin verran plussan puolelle. Sisätiloissa joutuu alati ja jatkuvasti olemaan ulkovaatteissa. Kaupoissa myydään sänkyyn lämpöpeittoja ja käsilämmittimiä.

Kiinalaiset ovat kommunisteiksi kovin yrittäjähenkistä porukkaa. Minulle on kerrottu yli 35-vuotiaiden naisten olevan vanhoja yleisille työmarkkinoille. Nuoremmat tulee takavasemmalta ohi ja täyttävät työpaikat. Kun työtä ei ole, joutuu nainen aloittamaan yrittäjän uran. Työllistävän itsensä ja mielikuvitus rajana. Jos keski-ikäinen nainen on työelämässä niin kyseessä on kuulemma suhteilla saatu työpaikka tai sitten yrittäjä. Lieneekö ihan näin. Hyvin koulutettuja ja päteviä omalla alallaan jää työttömäksi. Työporukkaa täällä riittää n. 700 miljoonaa. Keski-ikäistä naista ei kaupan kassalla näe täällä eikä tosin Suomessakaan. Vuosittain ainakin 4000 sairaanhoitajaa valmistuu täällä Sichuanin provinssissa työttömäksi.

Tuolla torilla, The People´s Parkissa on valtava kyyhkyslakka. Kyyhkynen on mielletty rakkauden ja rauhan symbooliksi ja kyyhkyslakka on niiden pesä- ja suojapaikka. Olen seurannut lakan ympärillä pyörivää pikkubisnestä. Yrittäjiä riittää myymään lähinnä lapsiperheille linnunsiemeniä, ja muuta lapsia kiinnostavaa mm ilmapalloja, karkkeja.. Linnut ovat kesyjä ja liikkuvat lasten ympärillä ja lapset niitä sitten niillä siemenillä syöttää. Aiai ! Tulee mieleen sika- ja lintuinfluenssa. Hyvää elatuspohjaa tartunnoille on. Lintuinfluenssa muhii jossakin ja vain odottaa milloin aktivoituu pandemiaksi pyyhkäisten ympäri maapallon. Ymmärtääkseni tekee pahempaa jälkeä kuin nyt liikkeellä oleva sikainfluenssa. Lintuinfluenssassa ihminen hukkuu keuhkoissaan olevaan nesteeseen. Tuttavallani on noin 50 linnun kyyhkyslakka. Hän tuottaa kyyhkysenmunia omaan perheen käyttöön ja linnun tultua vanhaksi myös lihaa. Ihmettelin miten hän tietää milloin lintu tulee vanhaksi. Kertoi katsovansa sen linnun silmistä, kyyhkysille tulee iän myötä kaihi. Ja lintuparka päättää päivänsä hukuttamalla.

Kiinalaiset elää edelleen hyvin symbioottisesti eläinten kanssa. Eilen aamulla töihin kävellessäni katselin rottien auki repimiä roskapusseja ja niiden viereen aamulla tuotuja päivän ruoaksi tarkoitettuja vihannespusseja ja mietin miten vihannespussi ”väärässä paikassa väärällä hetkellä” voi aiheuttaa vaikka mitä tappavaa tartuntaa. Tämä ei ole pelottelua vaan ihan ”tämä tarina on tosi”- osastoa. Se viimeinen keuhkorutto joka täällä Kiinassa esiintyi muutama viikko sitten oli lähtenyt ketjureaktiosta – oli pikkujyrsijä – oli rotta – oli koira – ja isäntä. Koira ja isäntä kuolivat ja tartuttivat eteenpäin tappavaa tautia.

Kerrostalojen, uusienkin tasakatoilla viljellään kasvimaata, pidetään kyyhkyslakkaa ja kuivataan pyykkiä.
Kerran onnistuin seuraamaan tomaatinviljelijää työntouhussa katolla ( ainakin näytti tomaateilta). Pidin parin tunnin koetta oppilaille ja siinä valvoessani koetta katselin ikkunasta ulos. Vastapäisen kerrostalon katolla mies kasteli puutarhaansa. Ja ihmettelin mitä hän katselee itään päin huolestunut ilma kasvoillaan. Kohta selvisi, idästä saapui lintuparvi kohti puutarhurin palstaa. Tekivät kamikaze ilmaiskuja ja puutarhuri yritti huitoa lintuja pois. En olisi halunnut olla siellä katolla, sen verran pelottavan näköistä taistelua siellä käytiin. Otin kameran ja sain kuvattua tapahtuman.

Opiskelijoilleni olen opastanut tiedonhankintaan. Eilen tutkimme mm Wikipedian sivustoja. Välillä täällä ei niille sivustoille pääse kuten ei monelle muullekaan sivustolle. Syyksi Kiina kertoo sivustoilla olevan väärää informaatiota. Tänään kuitenkin onnistuin pääsemään aamulla ja näytin mitä Wikipediassa oli kirjoitettu mandariiniksi Kiinasta. Kovasti vaikuttivat mielenkiintoisilta teksteiltä. Sen seurauksenako minulta estettiin pääsy nettiin vuorokaudeksi. Naapurilla ja länsimaalaisilla tuttavilla ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia eilen netin kanssa. Minulla oli eilen myös vesi asunnosta poikki koko päivän. Illalla varsinkin harmitti kun baari-iltaan olin lupautunut. Niinpä peseytymättä vietin iltaa mukavassa seurassa. Porukka nauroi minun paranoidisille ajatuksille Kiinan CIA:n toimista nettini suhteen. Katsotaan kuka viimeksi nauraa.. Porukka lähti jatkolle pubiin, minä tyttö kotiin skypettämään kotisuomeen, tosin skypettäminen jäi haaveeksi vain Kiinan CIA:n estettyä suunnitelmani.Menin bambupatjalle nukkumaan.

Tänään olen viettänyt leppoisaa lauantaipäivää. Kävin kaupassa ”korealaisten putiikissa” Parksonilla. Ajattelin ostaa metrin halkaisijaltaan olevan letun. Tulin toisiin ajatuksiin, kun sattumalta huomasin kahden myyjän haistelevan niitä lettuja ja puistavan päätään. Ja mitä, nostivat ne sitten myyntiin. Haa! Minä en heidän letuistaan nyt välitä, vatsavaivaa en ehdoin tahdoin aio hankkia. Pitäkööt lettunsa vaikka koko loppu vuoden! Tarkkana saa olla ettei osta eilistä ruokaa, se ruoka ei välttämättä yötään ole viileässä viettänyt. Olen muuten hankkinut wokkipannun. Ja ruokaöljyä. Sen öljyn hankinnassa ilmeisesti tein ison virheen. Taitaa olla auton vaihdelaatikon öljyä eikä mitään ruoanvalmistukseen tarkoitettua, mausta päätellen. Päätin edes kerran viikossa tehdä ”kotiruokaa”. Nyt kuitenkin taidan harkita asiaa uudelleen.
Ja lopuksi murheellisia uutisia. Leipuri kertoi joutuvansa muuttamaan ensikuussa Xianiin . Eikä tiennyt palaako koskaan enää tänne Mianyangiin . Mistä jatkossa hankin suolaisen leivän jää nähtäväksi. Hohoijaa! Tällaista tämä elämä Kiinanmaalla on.

Suolaista ja makeaa

Tänään heräsin viileään aamuun, Himalajalta tuuli puhalsi suomalaiselle sopivasti. Kadulta kuului rakentajien ahkerointi. Pataljoona muurareita pisteli tiiltä toisen päälle ja rapa lensi vauhdikkaasti tiilien väliin. Pihalle oli yön aikana noussut puolikas tiilitalo. Siitä kuulemma tulee portinvartijalle uutta kotia. Hyvä näin, saavat lisätilaa.

Olin tänään seuraamassa laulukilpailuja. Ohjelma nauhoitettiin. Minultakin tultiin kysymään olenko tullut esiintymään kilpailuun. Hetken aikaa mietin, olisiko minulla jotain annettavaa laulun muodossa tälle yleisölle. Onneksi tulin järkiini kun muistin ettei Kirkan, surun pyyhit silmistäni pois- kappaleen sanat olleet mukana. Vastaisuudessa nekin liitän ”mitä mukaan kaupungille”- listalle. Ihan telkkariin taisin päästä. Kiinalaisilla ei ole sävelkorvaa, pakko myöntää. Niin vierestä kilpailijat lauloivat. En kehtaisi mennä esiintymään moisilla äänivarustuksilla. Ja tunnustan ettei oma ääneni myöskään ole kaksinen.. mutta voi perhana.. kun ne sanat ei olleet käsilaukussa.

Olin tänään shoppailemassa. Farkut on pesukoneeni syönyt polvista rikki ja uudet pitäisi saada. En saanut. Onneksi kiinalaisetkin lihovat ja kaupat joutuu ottamaan myyntiin aikuisten naisten kokoja, tosin siihen saattaa mennä vielä viisi vuotta, enkä voi odottaa niin kauan. Saatan toki Mäkkärin edessä kannustaa kiinalaisia syömään roskaruokaa. Tänään kävin henkilökohtaisesti näyttämässä esimerkkiä. Ja saattoi joku perässä seuratakin. Löysin uudet kuntosalihepenet, valkoiset housut ja vaaleanpunaisen t-paidan. Innostuin ostamaan uudet lenkkaritkin. Haa! Siinä on personal trainerillä ihmettelemistä, mistä löysin sopivat koot, en kerro. Lisäksi teetin ompelijalla muutamat meno-hepeneet. Näillä mennään syksyyn. Pohdinnassa on mistä löydän talvikengät, marraskuussa sellaiset mielelläni jalkaan laittaisin.

Päivittäin kuljen vähintään pari kertaa paikallisen keskussairaalan ohitse. Ja siinä kävellessä näkee kaikenlaista. Näkee vilahduksen siitä todellisuudesta missä kiinalainen potilas sairaalassa on. Sairaalan eka kerros on ihan kadun reunassa. Ja ulkoisesti muistuttaa Valintataloa, -mainokset vain puuttuu- maitolasiset ikkunat ja ovet jotka auki levällään päivisin ja suora katseyhteys niihin kadunpuoleisiin potilashuoneisiin ja hoitotapahtumiin. Intimiteettisuoja olematon. Omaisten rooli on tärkeä potilaan päivittäisessä hoidossa. Puhtaudesta ja ruokailusta huolehtiminen ja kuntouttaminen. Olen seurannut päivittäin erään nuorenmiehen kuntoutumista. Isä ja setä käy kaveria ulkoiluttamassa. Kaveri on aika omissa maailmoissaan, siirtelee toki jalkojaan mutta ei paljon muuhun kykene. Kun askellus ei onnistu, isä vetää avokämmenellä poskelle, sekään ei saanut nuoreenmieheen eloa.

Vankka käsitykseni on että, kiinalaiset ovat huonosti perillä oman maansa asioista, yleissivistyksessä isoja aukkoja, näin suomalaisesta näkökulmasta. Vaikka ovat keksineet ruudin, paperin ja kompassin. Kun kyselen Kiinan terveydenhoito asioista oppilailtani, jään usein H. Moilasena ihmettelemään sairaanhoitajien tietämättömyyttä. Olen heille antanut terveydenhoitopläjäyksen.

Antibiootteja täällä käytetään surutta tautiin kuin tautiin ja saadaan resistenttikantoja joihin lääke ei sitten enää tehoakaan. Osa syynä lienee se, että sairaalat saa tuloja lääkemyynnistä. Seksitaudit (kuppa) jyrää, ja hoitoa niihin ei kehdata tai ymmärretä hakea. Ystäväni kertoi naimisiin mentyään pyytäneensä ehkäisytabletteja mutta lääkärin näkemys oli ollut että niistä on enempi haittaa kuin hyötyä. Abortit huimasti lisääntyneet, kolmetoista miljoonaa keskeytystä vuodessa. Laki kieltää tyttösikiöiden abortoinnin, kuitenkin nuoriamiehiä on yli 30 miljoonaa enempi kuin tyttöjä. AIDS on tappavin tartuntatauti Kiinassa. Seuraavana tuberkuloosi ja vesikauhu. Ja ruttokin aika ajoin ilmoittaa itsestään.

Minulla on ollut leipähuolia. Aina kun löydän mielestäni sopivan leivän se paljastuukin sisältä makeaksi pullaksi. Niinpä useana aamuna olen syönyt pullaa, jonka päällä on ollut keitettyä kananmunaa, tomaattia ja kurkkua. Vähän risoo! Erään kojun luona taas kerran yritin arvuutella olisiko joku kyseisistä leivistä suolainen. Niin eikö leipuri ihan erinomaisella englannilla esitellyt ”nämä on makeita ja tässä nämä suolaisia”. Olin ihan myyty leipurin edessä ja niinpä hänelle totesin sponttaanisti I love you! Mies saattoi hämillään vähän punastua, ainakin pyyhki sillä jauhokädellään otsaansa. Siinä paakari minun makuun. Minä olen paakari pitkonvääntäjä, pitkonvääntäjä… leivonnaisia, leivonnaisia niin kuin Simo Salminen aikoinaan lauleskeli. Tänäänkin kävin leivän hakemassa.

Kiinalainen idylli

Olen saanut kyselyjä Suomesta, miksi uusi blogini ei ilmesty? Olenko sairas vai mitä on tapahtunut?
Ei hätää, täällä kaikki kunnossa. Olen vain ollut tosi kiireinen, työ vaatii panostamista ja lisäksi Kiinan tie- ja vesilaitos-rakennushallitus on tarvinnut konsultaatiota jota auliisti olen käynyt antamassa. Lisäksi tämä elokuun helvetillinen kuumuus vaatii veronsa.

Aloitetaanpa alusta! Kaikki alkoi viime viikonloppuna, aamulla heräsin kovaan pump pump pump –meteliin. Kuin olisi paalutettu kerrostalonpohjaa. Ikkunasta katsoessani hämmästykseni oli valtava, viereisen tyhjän tontin kasvimaapalstat oli jyrätty tasaiseksi. Mitä ihmettä! Ja miehiä oli erilaisten maatyökoneiden kanssa. Yksi lähitalo oli pelkkää tiilimurskaa ja kadunvarren korkeaa tiiliaitaa juuri pistettiin päreiksi. Nyt uskon että Kiinassa saattaa talo nousta yhdessä yössä, sen verran vauhdikasta touhua täällä on viikon ajan ollut. Kiinalaiset rakennusmiehet ovat ahkeria ja aikaansaavia. Rakennusmiehet ovat pieniä ja laihoja miehiä jotka kolmessa vuorossa koko ajan paiskii töitä. SAK ja kumppanit voisivat lähettää solidaarisuusviestin kiinalaisille rakentajille. Täällä, jos et tee kovasti töitä, ei seuraavana päivänä rakentajan tarvitse edes tulla, näin minulle on kerrottu. Kiinassa taitaa olla vain velvollisuuksia ei oikeuksia.

Seuraavaksi kaksi katua suljettiin ja kaivinkoneet kaivoi kadut totaalisesti auki. Sinne kadun pohjalle kirvesmiehet rakensivat filmivanerista jotain pömpeleitä, joka sitten valettiin. Nyt on valut kuivuneet ja homma jatkuu. On tehty kasvimaan viereen uusi katu ja samalla jatkunut vanhojen katujen auki kaivaminen. Tämän kotitaloni muuri kaadettiin ja tilalle tuotiin kuorma-autollinen tiiliä. Ja nyt parhaillaan pihalla jotain valetaan. Ei tässä oikein pysy perässä. Toivottavasti muistavat ilmoittaa minullekin jos tämän talon aikovat joku yö purkaa.

Olen yli 30-vuotta vierestä seurannut suomalaista rakentamista, joten enköhän asioista jotain tiedä minäkin. Niinpä olen ahkerasti ollut kiinalaisten eläkeläisten mukana arvioimassa rakennustöiden edistymistä. Olen näyttänyt kiinalaiselle kirvesmiehelle että siihen filmivaneriin pitää ne naulat vasaroida suoraan 15 cm välein. Ei ole mies ymmärtänyt sormimerkkejäni, eikä kiireessä ole oivaltanut, mikä mahdollisuus tässä on käydä kiinalais-suomalaista rakennuskulttuurinvaihtoa. No, minulla on koko syksy aikaa paneutua tähän kulttuuriprojektiin. Kadun rakentamista seuratessa olen saanut muutaman ahaa-elämyksen. Ymmärrän miksi joskus homma lipsuu täällä ja tulee sitä sutta ja sekundaa. Yön pimetessä työt jatkuu pienen tuikun valossa. Siis käsikopelolla mennään rakennushommissakin.

Lisäksi olen pyrkinyt edistämään työturvallisuutta, niissä olen huomannut pahoja puutteita. Eräänä päivänä väsyneenä tallustin töistä asunnolle, huomasin että joudun ylittämään korkean kaivannon vain lankunpätkää pitkin. Olin väsynyt ja en uskonut selviäväni kannettavan tietokoneen ja painavan kassini kanssa. Jotenkin taisin vähän uikuttaa ja muutama painokelvoton sananenkin lipsahti. Niinpä eräs kirvesmies tuli ja ojensi kätensä halusi saattaa minut ”rotkon” yli. Ymmärsin että jos menen hänen kanssaan yli, niin meidän yhteispaino pudottaa meidät molemmat sinne rotkon pohjalle. Siihen sitten kerääntyi joukko asukkaita kovaäänisesti arvioimaan onnistumismahdollisuuttani. Nolotti ja hävetti. Kokosin itsetuntoni rippeet ja yli pääsin. Ja seuraavana päivänä oli kaiteet ja lankkuja oli ihan kaksi. Ei mennyt hukkaan sekään uikutus.

Rakennusmiehillä ei ole taukotupaa tms. missä voisivat syödä lounaseväät. Ei vessaa, joutuvat salaa pissaamaan talojen nurkille. Nämä ovat isoja puutteita työmiehen arjessa. Tällainen vessan puutos voi aiheuttaa vakavaa ummetusta työmiehille. Se se vasta tulee Kiinan valtiolle kalliiksi kun kaikenlaiset ummetusvaivaiset työmiehet täyttää paikallisten sairaaloiden poliklinikat. Kannattaisi laittaa vain se väliaikainen vessa tuohon talonnurkalle, vai mitä? Mutta eihän minua ulkomaalaista naista uskota näissä asioissa.

Aamuisin varaan ylimääräisen 10 minuuttia, koska en tiedä mikä minua odottaa kaduksi nimetyllä –kuin pommin jäljiltä- alueella. Joudun väistelemään pelottavan isoa; betoniautoa, katebillaria, kauhakuormaajaa ja niitä sinisiä kuorma-autoja. Sekä muutamaa vesikauhuista irtokoiraa. Kokemuksena pelottava ja jännittäväkin.

Huokailen täällä, kiinalaiskorttelini rauhallinen idylli on kadonnut. Missä asukkaat jatkossa kasvattavat juureksensa? Asialla ei ole suurempaa merkitystä, paikalliset ovat tottuneet siihen ettei sanansijaa ole oman asumisympäristön viihtyvyydelle. Kiinassa yksilö ei liene mitään, kaikki tehdään ajatellen puolueen etua. No, kehityksen rattaita ei kannata yrittää pysäyttää, ja varmasti tällekin touhulle löytyy hyvät perusteet.

Kiinassa on lainpykälä, että seitsemänkerroksiseen taloon ei tarvitse hissiä rakentaa. Uusia kerrostaloja rakennetaan edelleen ilman hissiä. Vanhat ihmiset ja liikuntarajoitteiset ovat vankina omassa asunnossaan kun portaiden nousu ei onnistu enään. Iltaisin kiinalaiset ahkerasti harrastavat puistoissa taiji-liikuntaa, ihan se liikunta on monelle kiinalaiselle elinehto voidakseen pysyä kerrostalokunnossa. Itse asun seitsemännessä kerroksessa ja askelmia ylös on otetava 113, joskus työpäivän jälkeen se on melkein liikaa.

Asuntoni on rakennuspölyä täynnä, ikkunoista näkee huonosti pihalle. Ikkunanpesu olisi paikallaan. Pääsääntöisesti Kiinassa ei ikkunanpesuun käytetä aikaa. Turhaa touhua. Suomessakin voisi päästä vähemmällä puunaamisella. Rakennusmeteli tuudittaa minut tänäkin yönä turvalliseen uneen, tiedän että kiinalainen rakennusmies valvoo untani tuolla pihalla.

Jorma-rotta on palannut, pistää tuulemaan öisin keittiössäni. Ystävät kehoittavat ostamaan myrkkyä, ja kuulemma nitrolääkekin veisi siltä hengen. Harkitsen asiaa. Suljen keittiön oven yöksi, eipä pääse makuuhuoneeseeni.

Torstaina olin luokkani kanssa retkellä Fulen-vuorella. Paikka on pyhä. Siellä aikojen alussa, Song-dynastian aikana, Kiina jaettiin kahtia. Tarinat Kiinan jakamisesta on hakattu kallioon. Alue on täynnä mielenkiintoisia rakennuksia ja lootuspeltoa. Lootuksen sinisen kukan onnistuin näkemään, on harvinainen. Sininen symbolisoi taivasta, siis melkein sen kukan kautta kosketin taivasta. Lämpöä oli 37 astetta. Aurinko paistoi ja moskiitot söi sääreni paukamille. Hain apteekista linimenttiä ja somat on sääreni, muuta ei voi sanoa. Kutittaa!

Neljän keltuaisen muna

Muutama sananen vielä Kiinan vessa-kulttuurista. Yleiseen vessaan meno vaatii mieheltä rentoa ”vetoketju auki-ranneliikettä ”. Vastaavasti naiselta tarkkaan harkittuja ennakoivia toimenpiteitä. Ajatuksella – hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty, vessassakin. Ennen siirtymistä wc-tiloihin on hyvä käydä mielessä tarkistuslistaa läpi. Onko taskussa irtotavaraa, ne siirretään turvaan käsilaukkuun. Onko kännykkä turvassa? Käsilaukun vetoketju kiinni. Missä käsilaukku toimenpiteen aikana? Saatko pidettyä housunlahkeet tai hameenhelman sopivasti ylhäällä, ettei kosketa lattiaa. Onko riittävästi paperia kädessä ilman ylimääräisiä liikkeitä. Onko riski laukun heilahtamisesta lattialle olemassa. Onko kyykkypönttö tyhjä. Valitse jos mahdollista pönttö jossa reiän päällä on kevyt ”korkki” niin vältyt kokemukselta, että kesken toimenpiteen reiästä hyppää jalkoihisi joku siimahäntä - toivottavasti vain hiiri ja joudut kesken kaiken hyppäämään kiljuen vessasta pois. Kokemusta on. Nolottaa vieläkin! Tilanne vaatii paikoilleen jähmettymiskykyä – joka meillä naisilla, siinä tilanteessa, on yleensä haave vain. Lopputulos on ikävä! Lisäksi vielä, pystytkö pitämään tasapainon, horjahtaminenkin voi olla kohtalokasta. Kiinalaisella ystävälläni käsilaukku tipahti olkapäältä vessan lattialle ja jouduimme kantamaan sitä laukkua muovipussissa läpikaupungin pesukoneelle saakka. Ja shoppailu jäi siltä päivältä haaveeksi vain.

Kaupunkiolosuhteissa ainakin vesiklosetti ja suihku on Kiinassakin jo arkipäivää. Bideetä en ole täällä nähnyt. Kiinattaret tekevät lappupesuja, siis pesevät suihkun sijaan, vettä säästävästi ”pikkupesuja”. Kiinatar pesettää hiukset kampaajalla kerran viikossa. Pesuun kuuluu kunnon pää – ja niskahieronta. Suomessakin voisivat ottaa käytännöksi. Kampaajat ovat miehiä ja heillä 9/10 on vaalennetut hiukset. Lämmin punertavan ruskea näyttää olevan erityisen suosittu näillä miehillä.

Sain perjantaina vieraan Chengdusta. Kollega Jia tuli sopivasti tupareihini. Lähdimme yhdessä tekemään ruokaostoksia tupareitani varten. Menimme Trustmartiin, paikalliseen Säästöpörssiin hakemaan tuoretta kalaa. Isoissa altaissa ui monenlaista fisua. Päätin yrittää haavittaa kissakalan. Useista yrityksistä huolimatta en onnistunut saamaan saalista haaviin. Lopulta Jia otti haavin ja näytti - niin todella näytti – miniminimekossaan ja 8cm koroissaan, miten kiinatar pyydystää kalan. Hän nousi altaan reunalle ja alkoi jallittamaan sitä kalaa. Tilanteen kehittymistä pysähtyi seuraamaan useampikin mieshenkilö. Lopulta kissakala oli haavissa ja veimme sen myyjälle joka löi kirveentapaisella kolme kertaa kalaa ja kala oli ”fileoitu”.
Ostin teräskattilan 49y sille sopalle ja nyt omistan kattilan, laadukkaan puukon/veitsen joka muuntautuu sopivaksi milloin mihinkin tarpeeseen. Ja syömäpuikkoja isommallekin porukalle. Tästä se lähtee kotiutuminen Kiinaan. Kattilalle on jo uusi omistajakin valmiiksi sovittu jos kun joulukuussa lähden Suomeen.

Valmistin vieraille JipPon reseptin mukaan Keltaisenjoen kalakeittoa a`la MaYa. Kalakeitto maistui ja kalalaji - kissakala - viritti keskustelua. Kiinalaisille käy kala kuin kala, suomalaiset ovat merkkitietoisempia, lohta se olla pitää.

Aterialla virisi keskustelu viime vuoden maanjäristyksestä. Maanjäristyksen keskus oli 60km tästä Mianyangin kaupungista. Tässä Mianyangin piirikunnassa kuoli 20 000 ihmistä ja kuolleiden kokonaismäärä oli 90 000. Ulkomaalaisia pahimmalle tuhoalueelle ei päästetä edelleenkään, vain paikallisia. Pohdimme olenko minä paikallinen kun asun täällä. No, joka tapauksessa olen ensikuussa menossa sinne tuhoalueelle.

Ystävä kertoi kuulleensa kokista, joka paistaa 3000 kananmunaa joka päivä. Nyt oli kokin kohdalle tullut muna jossa oli ollut sisällä neljä keltuaista. Asia on hämmentänyt kiinalaisia. Onko hyvin harvinainen löytö hyvä vai huono enne? Numero 4 on Kiinassa hyvin näkymätön numero. Syystä että neljä ja sana – kuolema- lausutaan identtisesti. Nelosta/kuolemaa vältetään mahdollisuuksien mukaan. Olen huvikseni yrittänyt bongata nelosta puhelinnumeroista ja taksien rekisterikilvistä, heikolla menestyksellä. Taksiyrittäjän yrittäjyys lienee kivinen jos nelosta rekkarissa esiintyy. Kuka nyt ”kuolema” taksiin haluaisi mennä vapaaehtoisesti ja vielä maksaa siitä kyydistä. Ei ainakaan taikauskoinen kiinalainen. Tunnustan vilkaisevani rekkaria, ennen taksiin menoa, ihan varmuuden vuoksi. Eihän 1,3 miljardia ihmistä voi olla väärässä. Olisi mielenkiintoista tietää kuinka paljon yaneja Kiinassa on käytetty numero neljän ”unohtamiseen”

Numero 8 on paras tavoiteltava onnennumero. Kiina halusi varmistaa menestyksen olympialaisissa ja siksi Pekingin olympialaiset alkoi 8.8.08 klo 8 illalla. Pari viikkoa on nyt häähulina valmisteluja näkynyt kaupungin kaduilla ja H-hetki 8.8 oli eilen. Pariskunnat varmistavat perheonnen astumalla avioliittoon tuplaonnella. Minuakin on ”revitty” mukaan valitsemaan hääpukua ja muuta häihin liittyvää, vaikka kosimista tässä vielä odotan. Miten olisi 9.9.09 ? Kyllä kiinalaiset tietää; että on vain ajankysymys milloin minunkin häävalssi soi? Eilen siis meteli huipentui kaupungilla karnevaalitunnelmiin kun lohikäärmettä ajettiin pois kolistelemalla ja metelöimällä.

Kiinalainen Sichuan Airlines lentoyhtiökin luottaa numero kahdeksaan, (ilmeisesti enempi kuin koneiden huoltoon) mainostamalla puhelinnumeroaan 028-88888888. www.88888888.cn. Numerolla varmistavat koneiden ilmassa pysymisen. Minäkin mielelläni valitsen tämän lentoyhtiön, yhtään konetta ei ole tippunut. Saisikohan alennusta tämän mainoslauseen avulla?

Eilen illalla metsästin gekkoa sängystäni. Jian avulla gekko päätti päivänsä. Ihmettelen täällä mistä raosta se löysi tiensä makuuhuoneeseeni. Minulta on toivottu oleskelupaikkani maakoordinaatit, valitettavasti en täällä Kiinassa pääse Google Earthiin. Myöskään en pääse täällä vastaamaan blogiini tulleisiin kommenteihin suoraan,(kommenttikenttä ei avaudu)ainoastaan blogiini kirjoittamalla. Paikantaa voit, etsi Chengdu ja siitä vähän yläviistoon Mianyang.

JIPPON KELTAISENJOEN KALAKEITTO

400 g turskafileetä
300 g lohifileetä
½ purjoa
½ sipulia
2 valkosipulia
1 rkl voita
1½ rkl tomaattisosetta
1½ tl suolaa
1 tl timjamia
1 tl basilikaa
2½ dl kuivaa valkoviiniä
1½ kalaliemikuutiota
2 dl kermaa
5 dl vettä
1 g sahramia
1 dl riisiä
150 g katkarapuja

• Hauduta sipuli voissa kuultaviksi.
• Lisää tomaattisose, murskattu valkosipuli ja mausteet.
• Lisää viini ja liemikuutiot, kiehauta kerran ja lisää kerma, vesi, sahrami ja riisit. Keitä lientä noin 15 minuuttia kannen alla.
• Paloittele kalat suikaleiksi ja keitä miedolla lämmöllä 7 minuuttia.
• Lisää katkaravut, kuumenna kiehuviksi ja tarjoa lämpimän patongin kanssa.
• Keiton pinnan voit koristaa ohuilla purjorenkailla.
• Keittoa voi täydentää ranskankermalla, jota on maustettu tilkalla sitruunamehua, murskatulla valkosipulilla ja ripauksella cayannepippurilla.