Kiinan mitalla

Ups! On vierähtänyt tovi edellisestä blokkauksesta. Tällaista joskus sattuu, asiat saavat uuden tärkeysjärjestyksen - tulee muuta mietittävää.

Kuu kuin koukku taivaalla.

Yksinäinen keisaripuu lukitsee kirkkaan syksyn

pihan pimentoon.

Vain eroamisen surua ei voi

leikata eikä selvittää.

Sydämelle mikään ei maistu samalta.

Niin onnellisena join kanssasi,

vaikka poskeni punoittivat

ja tanssin kuun aletessa pajujen taa

ja lauloin kunnes olin niin väsyksissä

etten jaksanut heilutella viuhkaa

jonka laskoksista avautuu persikan kukka.

- Yan Jidao -

Antakaas kun kerron. Tässä tarina miten yksinkertaisesta Mianyang-Chengdu-Peking-Tukholma (Air China)-Helsinki (Finnair) lentomatkasta saadaan neljänpäivän painajainen. Lähdin Mianyangista Suomea kohti 25.9 aikaisin aamulla. Oli vielä pilkkopimeää ja vain minä ja rottia jahtaavat kissat oli liikenteessä. Ja tietysti taksikuski joka minut heitti Chengdun lentokentälle. Aamupäivän aikana ilmeni että ihan turhaan heitti. Chengdun lähtöselvityksessä oli hässäkkää. Joku oli unohtanut lähtöselvityksen tuntumaan pari kuukakkurasiaa ja ”pommiryhmä” oli sitä purkamassa. Meitä matkustajia ei edes kehoitettu siirtymään syrjään. Niinpä minä muiden mukana seurasin kun rasiat lopulta aukaistiin. Ja sisältä paljastui viattomia kuukakkuja.

Kiinan itsenäisyyspäivään oli enää vajaa viikko ja ilmeisesti hallitus omassa paranoidisuudessaan käynnisteli varotoimenpiteitä. Air Chinan kone ei saanut nousulupaa pariin tuntiin. Käsittämätöntä! Huhu tiesi kertoa, että valtiovalta rajoitti ilmatilan käyttöä ja siksi jouduimme odottamaan pari tuntia koneessa ennen lentoonlähtöä. Suututtaa vieläkin. Koneessa lentoemot rauhoittelivat ja kertoivat että on mahdollista ehtiä Pekingissä Tukholman koneeseen. Kattia kanssa!

Niinpä Pekingin lentokentällä nähtiin mielenkiintoinen episodi, juoksin minkä jaloistani pääsin ehtiäkseni siihen jatkolennolle. En ehtinyt, eikä ehtinyt kukaan mukaan. Meistä matkustajista kolme juoksi ”sadanmetrin aidat”
ja kun lopulta pysähdyimme selvisi että Yating myöhästyi Pariisin koneesta ja minä ja Zhongli Tukholman koneesta. Päätimme pitää yhtä ja vaatia lentoyhtiöltä jättikorvaukset turhasta juoksemisesta. Seuraavaksi huomasimme matkatavaroidemme hävinneen ja että seuraava lento Air Chinalla Tukholmaan olisi vasta sunnuntaina. Ahdisti pirusti. Suomeen oli kiire.

Siis viikonloppu Pekingissä oli tiedossa. Yating ja Zhongli komppasi minua kun marssin lentokentän johtajan puheille. Mitkään perustelut tai uhkaukset eivät tehonneet, eivät vaihtaneet lippuani jonkun muun lentoyhtiön lentoon johonkin Euroopan maahan. Maksoin sentään yhdensuuntaisesta lipusta noin 800 €. Olisi kuvitellut että sillä hinnalla olisi saanut parempaa palvelua. Uhkasin viedä nootin suomessa Kiinan suurlähetystön selvittelyyn. Nyt on aikaa kulunut ja olen rauhoittunut, mutta saatan ottaa asian puheeksi kun/ jos piipahdan suurlähetystössä. Ja myös Finnairille tulen antamaan palautteen.

Myöhemmin joukkomme koostui yhdestä norjalaisesta, asuu Uudessa Seelannissa, viidestä USAn Denveriläisestä, yhdestä Kööpenhaminalaisesta ja yhdestä Frankfurtilaisesta. Siinä seisoimme ja uhosimme että tulee Air Chinalle melko kalliiksi jättää meidät rannalle. Iltapäivällä me ja matkatavaramme kohtasimme jälleen. Meidät kuljetettiin lentokenttähotelliin ja siellä nautimme yhdessä illallisen ja tutustuimme toisiimme. Kaikilla oli tarve kertoa missä pitäisi nyt olla ja kukaan ei ollut innostunut viettämään viikonloppua Pekingissä. Päätimme kuitenkin käyttää seuraavan päivän - lauantain tutustumalla paikallisiin nähtävyyksiin. Painelin pehkuihin aivan uupuneena päivän uurastuksesta ja päällimmäisenä oli tunne että tämä on jotenkin epätodellista kuin unessa olisin. Soittelin vielä Suomeen, enkä ollut varma ehdinkö.. kertomaan läheiselleni kaiken sen minkä halusin kertoa.

Yatingin kanssa jaoin huoneen. Hänen paikallisia ystäviään haki hänet kaupungille ja siellä hänellä kului koko yö, palasi vasta aamulla hotelliin. Aika ryytyneessä kunnossa, osaa kiinalaiset naiset pitää hauskaa. Kertoi pystyneensä juomaan kuusi tuoppia olutta. Sirolle naiselle sanoisin –aika paljon.

Aamulla heräsin vatsatautiin. Kuumetta ja oksentelua aamupäivä. Nähtävyydet jäi katsomatta, päivä kului vuoteessa ja vessassa. Zhongli toi nestettä ja kiinalaisia lääkkeitä joita kiltisti yritin saada pysymään sisälläni. Ilman Zhonglitä ja Yatingia olisin ollut ”pulassa”. Kiitos heille! On mukava tietää että Pariisissa ja Göteborgissa on ystäviä.

Sunnuntaina väsyneenä lentokentälle ja Zhonglin kanssa Tukholman koneeseen. Jännitti kun tiesin että Air China sai buukattua jatkolennon Finskillä vasta maanantaiaamulle. Kehoittivat yrittämään saada vaihdettua lipun sunnuntai-illalle. Tukholmassa selvisi ettei Air Chinalla ollut toimistoa siellä joten soitin Finnairille Helsinkiin. Lipun vaihtaminen ei onnistunut, kerroin koko sotkun ja virkailija lupasi keskustella pomonsa kanssa ja soittaa kohta takaisin. Soitti ja vastaus oli etteivät vaihda eikä hotellikaan yöksi järjestynyt. Finnair kehoitti kääntymään kiinalaisten puoleen. Hahahaa!! Mikä on tämän tarinan opetus. Kannattaa olla tarkkana että jatkolentojen koneenvaihtoihin on aikaa varattuna enemmän kuin kaksi tuntia, sen ainakin tästä sotkusta opin. Ja että jos matkustaa Air Chinalla ja yhteistyökumppani Finnairilla – niin jos kiinalaisten kanssa tulee ongelmia niin ei ole niinkään selvää saada apua ”sinivalkoisilta siiviltä”.
Olin aivan uupunut, enkä jaksanut lähteä etsimään yösijaa, joten torkuin lentoasemalla ja aamulla lensin Helsinkiin. Ehdin ajoissa sittenkin perille, se oli minulle tärkeintä. Elämä jatkuu ja uudet haasteet odottavat. Kauas pilvet karkaavat-niin minäkin- blokkaus on tullut päätepisteeseen. Kiitos lukijat.

Olen taivaan pilvi, joka sattumalta heijastuu
sinun aaltosi sydämestä.
Älä ällisty, älä innostu
kohta taas katoan jäljettömiin.

-Xu Zhimo -

Surua ja lähdön tunnelmaa

Yövahti löi kolmannen vuoron.
Kuun kultaiset aallot haalistuvat,
Otavan jadesanka alenee,
laskemme sormia apuna käyttäen,
milloin länsituulet tulevat,
emmekä tajua ajan virtaavan pois
kuin joki pimeässä.

-Su DongPo-

Olen allapäin Suomesta kuuluvien ikävien uutisten vuoksi. Pakkasin illalla tavarani ja aamulla yritän saada lentolipun Suomeen. Siivosin asuntoni ja lähden ilman hyvästejä ystävilleni.
Elämä on yllätyksiä täynnä, nyt ikäviä. Läheiseni on sairastunut vakavasti. Itkettää!

Ehdin aamupäivällä hankkia lentolipun Bangkokiin. Sen joudun perumaan.
Luovutin passini sihteerikölle aamulla ehjänä ja takaisin tuli ensimmäinen sivu irronneena. Ups! Oppilaat hankkivat nestemäistä liimaa jolla sivu on tarkoitus fixata. Ystävä varotteli etten laittaisi sitä nestemäistä liimaa ja eriskeeperin tyyppinen olisi kuulemma parempi vaihtoehto. Saas nähdä miten käy. Ystäväni lupasi korjata, kertoi osaavansa sen tehdä. Onko minulla voimassa olevaa passia korjauksen jälkeen, jää nähtäväksi. Syytä olisi olla. Lähden ensimmäisellä koneella Suomeen.

Toisen ystäväni kanssa olin eilen lounaalla. Keskustelimme Kiinan itsenäisyyspäivän vietosta. Perheen parissa aikoo sen viettää. Harmitteli kun aviomies joutuu olemaan matkoilla ja nyt ystäväni ei tiedä voiko ja osaako nauttia juhlasta ollenkaan. Huomaan hänen olevan tosi harmissaan, kun itsenäisyys ja keski-syksyn juhla on merkittäviä tapahtumia täällä. Keskustelimme Kiinan historian tapahtumista. Hän näytti olevan hyvin perillä mitä tässä maassa on tapahtunut. Kerroin myös Suomessa viime vuosisadan alussa käydystä kansalaissodasta.

Ystäväni totesi - kohteliaisuutena- minun olevan kovasti kiinalainen. Kiinalaisin ulkomaalainen mitä hän tuntee, ja hän tuntee kuulemma aika monta. Mitenhän siihenkin kommentiin suhtautuisi? Yritin varovaisesti tiedustella millalailla kiinalainen olen. En kuulemma turhaan panikoi aseptiikan kanssa. Eli kuulemma syön suoraan ”kadulta”. Ja hallitsen hyvin syömäpuikoilla aterioinnin. Osaan ottaa elämän rennosti. Huomaan ystäväni luulevan tuntevansa minut. Eipä kovin hyvin tunne. Aseptiikka on must juttu minulle. Jotain kuitenkin lienee minuun tarttunut kiinalaista, kun eilen skypetin suomeen niin ystäväni pyysi muutaman kerran etten korottaisi ääntäni. Minäkö? Ilmeisesti innostuessani ääneni nousee uhkaavasti ja pahinta etten itse sitä enää huomaa.

Annoin tänään myös helmikaulanauhani korjattavaksi, lukko epäkunnossa. Hieman empien sen tein. Saas nähdä onko yllätys vastassa kun saan sen korjattuna. Pahin mitä voi tapahtua on ettei kaulanauhassani ole lukkoa enää ollenkaan. En panikoi, odotan ihan rauhassa, perästä kuuluu. Tarvitsen sen kuitenkin heti aamulla tai se jää Kiinaan odottamaan paluutani. Palaanko tänne ja milloin, jää nähtäväksi. Minua tarvitaan nyt Suomessa.

Mukavuusalueen laidalla

Nyt on aika katsoa taaksepäin. Miksikö? No, olen ollut täällä Kiinassa yli puolet työkomennuksestani ja ennen kuin ”ulkoistan” itseni viikoksi Thaimaahan, on syytä pohtia mennyttä ja vähän myös suunnitella tulevaa.

Jos ensiksi poimii tätä eloa riemastuttaneet jutut, niin päällimmäiseksi nousee tuon taloni edessä tapahtuneen katutyöprosessin seuraaminen. Siitä on tullut minulle ”must juttu”, jopa niin paljon, että eräs blogiani tiiviisti seuraava Transit-mies alkoi puhua syndroomasta. Täällä olisi varmaan töitä ja tehtävää Destian ex-johtajalle. Kuntien teknisen puolen toimijoilla ei sen sijaan ole tänne asiaa. Joskus tuntuu, että joku kiinalaisista on kuvannut kesäistä kotikaupunkiani ja napannut katutyö käytännöt kotomaahansa.

Toinen, nyt jo riemastuttavaltakin tuntuva asia on ”eläintarhani”, jossa edelleen temmeltää Jorma-rotan veli, serkku ja ehkäpä koko suku. Viimeisimpänä kuulin sen eilen myöhään illalla hyppäävän jostain korkealta. Hävytön elukka! Käyttää kiellettyjä aineita ihan selvästi. Onkohan se saanut jotain kautta tiedon Janne Ahosen paluusta mäkihypyn pariin. Rotta ja minä –korkeanpaikan kammoinen- onnittelemme täältä Ahosta, vaikka en mikään mäenlaskufani em. syystä olekaan.

Kuten blogiani lukeneet ovat voineet todeta, kotieläimiini kuuluvat olennaisena osana torakat. Ja kai on kysymys suomalaisen naisen sopeutumiskyvystä, torakoiden läsnäolo haittaa yhä vähemmän. Tästäkin sain aiemmin mainitulta blogini lukijalta kommenttia, tarvitsenko Suomeen palattuani jonkinlaista torakkavierotusta. Jätän moiseen vastaamisen. Totean vain olevani syytön viime vuodenvaihteessa uutisoituun Hesperian sairaalan lutikkaepidemiaan. Myös ihmettelen erään henkilön kysyvää kommenttia – ”mihin minä enää miestä tarvitsenkaan”. Outo kysymys. Vastaus lienee päivänselvä: lyömään tauluilleni naulaa seinään.

Kolmas laji, joka on huusholliani läsnäolollaan kunnioittanut, on gekko, joka koki väkivaltaisen ja mutta kuitenkin nopean kuoleman. Jos oikein muistan sai keittiökauhasta. Entisenä pesäpalloilijana ranneliike on edelleen hallussa.Toista gekkoa en ole sen jälkeen enään tavannut. Liekö tämän edesmenneen kohtalo kiirinyt kiinalaiseen gekkoyhteisöön.

Vaikka täällä oloni ajan kuumuus on ollut jatkuva riesa, on tämän maan erilaisuus ehdottoman positiivinen kokemus. Hinta ja laatu kohdallaan? Joskus on ja joskus ei! Ei voi koskaan tietää. Tuttava teetti puvun, muuten hyvä, hihat 10cm liian lyhyet. Ja housunlahkeet loppui nilkkojen kohdalla syystä, että likaisilla kaduilla miellyttävämpi kävellä kun housunlahkeet ei sotkeudu. Niin käytännöllistä!

Kaikenlaisia sattumuksia on eteeni matkalla tullut. Tänään viimeksi olin Parksonilla aikomuksenani ostaa roll on dödöä. Jos kiinalainen heti kertoo ymmärtävänsä mitä vailla olen, herää minussa hyvin herkästi epäluuloisuus, ”tämän olen kokenut ennenkin” ja kyynisesti odotan ”mitähän sieltä tällä kertaa tulee” . Niinpä tänään minulle tuotiin partakone. Parrankasvu vielä aika niukkaa joten jätin ostamatta. Luulevat lisäksi, mitä kovempaa huutavat minulle Kiinaksi, sen paremmin ymmärrän asian. Olen kovapäinen, en ymmärrä!

Toki monet asiat, jotka Suomessa sujuvat sen kummemmin miettimättä, vaativat täällä isonkin työn. Mutta kaikesta harmistuksista huolimatta päällimmäisenä on ilo siitä, että tuli lähdettyä. Aika näyttää olenko ensivuonnakin täällä, riski taitaa olla olemassa. Luin jostakin että olisi hyvä joskus elämässään rikkoa kaava ja astua mukavuusalueensa ulkopuolelle, vaikkapa ulkoistamalla itsensä vieraaseen kulttuuriin.

Suomalaisten tulisi ottaa kiinalaisista vähän oppia lepäämisessä ja muistaa iloita kaikesta pienestäkin elämässä. Kiinalainen ystäväni oli kuukauden Suomessa. Lupasin hänelle euron jokaisesta nukkuvasta suomalaisesta jonka kohtaa yleisillä paikoilla. Ei tarvinnut maksaa mitään kun maahanmuuttajia ei lasketa. Suomalaiset ovat tiukasti päivisin hereillä toteuttamassa luterilaista ajatusta ”otsasi hiessä sinun tulee leipäsi ansaita”. Vähän voisimme relata. Kuten blogini kuvista näkee, oppilaani osaavat käyttää vapaat hetket ja ”kääntää virrat pois”. Niinpä olen seuraavan viikon off tilassa. Ehkä en kuitenkaan malta olla bloggaamatta. Aika näyttää.

Myös opettaminen pitää kirjata positiivisiin asioihin. Oppilaiden halu oppia uutta, imeä tietoa ja usein kopioidakin, on haaste opettajalle. Ja asiaa ei tee helpommaksi, että kommunikointi tapahtuu suurelta osin molemmille vieraalla kielellä.

Myönnän, että katutyökään ei enää jaksa tarpeeksi piristää, ja ensi viikolla alkava loma – vaikka onkin pakollinen – tulee tarpeeseen. Thaimaan hietikot ja suomalaiset ystävät ovat se piristysruiske, jonka tarvitsen ”loppupuristusta” varten. Millainen se sitten lieneekin. Nyt vain pitäisi saada puikot ja villalankaa, jotta voin valmistautua marraskuun viimaan. Pelkään, että tulen vielä kaipaamaan Kiinan lämpöä ja rottaa ja torakoita, viimeistään helmikuussa kun aamuisin autonlasia skrapaan.

Pitkä marssi

Taas yksi viikonloppu takana ja loma lähestyy. Olen pyytänyt Lonkun sihteerikkö Fang Fangin järjestämään lentolippuni Bangkokiin. Kuulen huomenna mitä sai aikaiseksi. Lähden joko sunnuntaina tai maanantaina reissuun. Ajattelin pyytää Lonkun autonkuljettajaa viemään minut Chengduhun. Saas nähdä onnistuuko, onko auto käytettävissä.

Täällä on itsenäisyyspäivä-juhlien järjestelyt vauhdissa. Kerrostalomme seinään tuli ilmoitus että pitää siivota sotkut pois, lähinnä siis piha-alueet siistiksi. Plakaatissa uhattiin tarkastuksella. Jotain hyötyä juhlista siis on. Jätteet ohjatuu kaatopaikalle, jos sellainen erityinen paikka täältä löytyy.

Eilen olin ulkoilmakonsertissa. 50-päinen kuoro lauloi taustalla ja sooloesitykset olivat mahtipontisia. Jos oikein ymmärsin esittäjät tulivat Chengdun oopperasta. Kertoja taustalla kuvaili historian käänteitä ja laulut kertoivat Kiinan 60-vuotisesta historiasta. Naispuoliset soololaulajat esittivät itsenäisyysajan ”pukuloistoa”.

Alussa kurtisaaninainen, hempukaksi pukeutuneena, esitti yliampuvan dramaattisesti järkyttynyttä ”heikkoa” naista. Sydänkohtausta ilmeisesti oli saamassa, kun kuuli kommunistien nousseen Kiinan johtoon. Kiinalaisilta löytyy draamantajua. No, kohta hempukka virkosi ja lauloi käsi ylhäällä nyrkissä ja katse kohti horisonttia. Naiset ovat taistelleet Kiinassa aina miesten rinnalla ja seuraavaksi olivatkin naiset estradilla mao-asuissa, pistoolit vyöllä. Työläisnaisten kautta nykynaiseen kulki tunnin esitys.

Miehet, Maoa lukuunottamatta, olivat pukeutuneet kauluspaitaan ja mustiin housuihin. Itse Mao oli asepuvussa, holkkitupakkaa poltteli ja nauratti yleisöä. Oli hyvin Stalinin oloinen ja oikeastaan ajattelin siinä Stalinin olevankin. Mutta mitä Stalin tekisi Kiinassa? Ei mitään. Koska esityksen kulun ymmärtäminen oli minulla vajavaista, jäi mielikuvitukselleni runsaasti tilaa. Niinpä heräsi erinäisiä ajatuksia kuten, kumman kaa olisit ennemmin Stalinin vai Hitlerin vai?

Lopussa estradille tuotiin valtava Kiinan lippu. Kantajia oli vain kuusi, joten lippu laahasi epäkunnoittavasti maata. Kiinan kansallislaulu ”pitkä marssi” päätti esityksen. Orkesteri soitti hyvin, kuoro lauloi erinomaisesti ja soolot meni nappiin. Iäkkäämpi yleisö, joka on elänyt ja kokenut Kiinan itsenäisyyden alkuajoista tähänpäivään, oli pukeutunut juhla-asuihin. Me muut vain arkivaatteissa siellä olimme.

Arvatkaa harmittiko, kun huomasin kameran patterien olevan finito. Näin minulle ei ole ennen käynyt. Suututti sikana. Latasin täältä ostamani patterit ja katsoin että virtaa on. Kun pääsin konserttiin niin yhtään helkutin kuvaa en saanut. Niinpä laitan tähän kuvia Chengdun oopperasta jossa kävin viime vuonna.

Muuten, ensimmäinen henkilöauto ajoi tänään katuamme pitkin. Katselin sen menoa ikkunasta ja odotin missä kohtaa jää mahastaan kiinni. Ei jäänyt. Ovat valaneet jo osan katua betoniin ja loppuosaa odotellaan. Aamulla huomasin sähkömopon ajaneen märkään betoniin, taisi olla mopoilijalla päivä pilalla. Jäljistä päätellen aika syvälle oli uponnut. Ja oli joku leidikin korkokenkänsä uittanut betonissa. Ei täällä paljon varoituskylttejä tai esteitä laiteta valukohtiin. Vapaasti saa käydä laittamassa puumerkkinsä. Olen suunnitellut kirjoittavani nimeni katuun jos märkä valu vielä kohdalle osuu. Siinä seisoisi forever.

Transitmies on rautaa!

Lämmintä ja aurinkoista Mianyangissa. Täällä edelleen suomenkesän lämmöissä mennään. Aamuisin ja iltaisin varjossa huomaa aavistuksen syksyn tulosta. Apeus valtaa mielen, tässäkö tämäkin kesä sitten oli, niin kuin ne muutkin kesät? Olen tulossa vanhaksi.

Asun ylimmässä kerroksessa ja nyt muutamana päivänä rotta on kattoni välipohjassa tepastellut. Aikoo selvästi vallata asuntoni. Keittiöön jo pääseekin, mutta olen pitänyt keittiön oven visusti kiinni, ettei levittäydy koko asuntoon. Keittiön ovi on ristikkolasinen ja siitä katselen mitä se röyhkimys on saanut aikaan. Lusikka lattialla ja tyhjiä pepsipulloja on kaadellut pitkin ja poikin. En aio käyttää keittiötä enään. En ilkeä, se pitäisi ensin deinfioida ja siihen hommaan en ryhdy, koska vasta yksi rotta tapettu ja seuraava tuli hetikohta kehiin. Niinpä ovi kiinni ja kuulostelen rotan touhuja, on minun taktiikka. Olen tietysti asentanut sinne ansoja, mutta niinhän Rotta-Jormakin pystyi ansaa välttämään yli kuukauden, joten väsytystaistelu asunnon herruudesta on menossa.

Täällä on monenlaisia ammatteja tullut vastaan. Esimerkiksi pyöräparkkienvalvojia. Työ on ilmeisesti aika yksitotista touhua, istua pikkujakkaralla ja odottaa jos joku aikoisi jonkun pyörän siitä parkista varastaa. Välillä kaverit selvästi torkkuvat. Kiinalaiset ovat rehellistä kansaa, mutta jonkinlainen kiero kiinnostus ottaa toisenoma polkupyörä on olemassa. Suomessa rosvot eivät varasta autoja, vaan tapahtumaa kutsutaan- luvaton haltuunotto- termillä. Sananhelinää! Kiinassa polkupyörille luvaton haltuunotto sopii paremmin kuvaamaan tapahtumaan, mutta auton anastaminen Suomessa tulisi olla varkaus.

Myös portinvartijan ammatti on mielenkiintoinen. Pitää olla ajantasalla mitä talossa tapahtuu, ketä asuu ja kuka kelläkin käy kylässä. Ulospäin suuntautunut, niin kuin talomme portinvartijapariskunta. Kiinassa ei ole tarvittu aiemmin salaistapoliisia a la Supo tai CIA:ta, kansakunta on manipuloitu valvomaan itse itseään. Korttelissa ei tapahdu mitään etteikö kaikki olisi tietoisia tapahtumista. Ja ketkä minua täällä valvovat, hmm se onkin jo toinen juttu.

Työmatkalla tulee seurattua mm parkkihalliin opastavien miesten työskentelyä. Toimivat liikennevaloina. Kun parkkihalli on täynnä, niin stop tykkänään! Ja ohjaavat poistuvat autot oikealle tai vasemmalle. Se asia on minulle jäänyt epäselväksi miksi osa autoista ohjataan vasemmalle. Eikö se olisi sama kumpaan suuntaan autoilija Audinsa ohjaisi? Ei taida olla, tänään Audikuski aiheutti liikennekaaoksen kääntymällä vasten opastajan ohjeita. Kuhina oli melkoinen ja sitä oli ihan pakko jäädä seuraamaan miten Audikuski asian hoitaa. Ja tottavie kyllä Audimiehillä on samanlainen logiikka Suomessa ja Kiinassa. ”Minä menen nyt”! Ja niin myös teki. Sen hintaluokan autolla en menisi kiinalaiseen parkkihalliin. Aistittavissa hieman uhoa noissa Audimiehissä. En sano kuitenkaan mitään Volvo- tai Nissan-miehistä. Mutta Transit-mies on rautaa! Autokanta täällä on mielestäni uudempaa kuin Suomessa ja loistoautoja näkyy liikenteessä yllättävän paljon. Taksikanta on sitä samaa, kulunutta vanhaa mallia. Suomessakin taksihintoja voisi tiputtaa sillä ettei joka vuosi sitä autoa vaihdettaisi uuteen, vaan ajettaisiin se "loppuun" saakka taksina.

Nyt kun kiinalainen Audimies sai ajatukseni viriämään, niin sanonpa myös minä Kiesin hommasta painavan sanasen, tosin tämä tulee pahasti jälkijunassa. Täältä kaukaa saa sopivasti etäisyyttä ja toisinaan Suomen asiat tuntuu niin teennäisiltä. Ilmeisesti Kiesille luotiin rauhallinen ja rentouttava haastattelutilanne jossa hän varomattomasti antoi ydinjatkeelleen vallan sanomisissaan. Eli Kiesi kertoi vain sen minkä kaikki tietää, miehen ydinjatkeeseen on varastoitu ”sovinistigeeni”. Piste. Näin se vain on! ”Geeni” odottaa vain tilaisuutta päästä hetkeksi ulos tuulettumaan. ”Geeni” aktivoi miehelle päiväunelmia ja märkäunia ja tämän tosiasian Kiesi sanoi ääneen, kertomalla omista salaisista märkäunistaan. Hän oli rehellinen mutta vähemmän fiksu sanomisissaan, sanoi mitä ajatteli. Ikävää oli se, että jälkikäteen -ilmeisesti paniikissa - yritti asiaa kuitata huumorilla, vei mieheltä pisteitä ainakin minun silmissä.

Sivistys on mahdollistanut että voimme jotenkin edes yrittää hallita viettejämme. Jos miespolo ei ole alvariinsa tarkkana saattaa suusta päästä ajatuksentynkää joka kaksinaismoralistisessa Suomessa aiheuttaa lynkkausmentaliteettiä. Mukava maa asua. Naiset puolestaan näyttävät saavan sanoa huoletta ajatuksiaan, ilman riskiä joutua lynkatuksi. Iltapäivälehdet harrastaa kansan manipulointia sanavalinnoillaan lööpeissä. Pelottava valta niillä on. Myös kaikenmaailman täti-ihmisillä. Nyt sitten miehet joutuvat sanomaan toista kuin mitä ajattelevat, pitääkseen työnsä ja ollakseen laadukkaita perheenisiä. Voi kiesus!

Kai tässä täytyy jotenkin miehiä tukea. hmmm! Olen kyllä Nissan-nainen mutta täytynee käydä kyselemässä käytettyä Audia, ”sisarhentovalkoisten” palkoilla ei uuteen ylety.

Pilkunviilaajan kulmakarva

Tänään portinvartijan vaimo oli asemissa heti aamusta, mittaamassa taas ihmisten lämpöjä. Yritin selvittää, miksi eilen ei tarvinnut mitata. Yhteistä kieltä ei löytynyt, joten asia jäi selvitettävien listalle. Otin valokuvan, portinvartijan tilapäisen ”asunnon” seinälle ilmestyneestä H1N1- julisteesta. Pariskunta asuu edelleen katoksessa, viihtyisäksi kalustettu telttakatos, on telkkari, vuode. Mitä sitä ihminen muuta tarvitseekaan.

Kouluun menin ja kuulin yhden oppilaan joutuneen karanteeniin mahdollisen H1N1- epäilyn vuoksi. Nyt sitten jännitän, onko oireet sikaflunssaa vai sitä tavallista.

Aamusta, kaupungin kaikki hälytyspillit ujelsi kolmesti kolmen minuutin jakson. Syystä, että Japani miehitti Kiinan 30-luvun alussa, ja miehitys eteni lopulta 18.9.1938 tänne Sichuanin provinssiin. Siitä tuli tänään kuluneeksi 71-vuotta. Kunnioitimme tapahtumaa kuuntelemalla pillien vinkumista. Kiinan historia on hyvin verinen. Valloittajia on ollut ja mennyt aikojen saatossa. Mongolit Kublai-Kaanin johdolla pitivät vuosisatoja hallinnassaan näitä mantuja. Mongolivalta ”kaatui” kuukakkuihin, eivät pitäneet kakuista, joten han-kiinalaiset kuljettivat salaisia viestejä ”vallankaappauksesta” kuukakkujen sisällä. Ja mongolien valta luhistui. Pahinta "jälkeä" on ilmeisesti maanmiehet saaneet aikaiseksi. Koska maa on ollut 80-luvulle saakka suljettu, niin Maon aikaansaannoksista; nälänhätä, koululaitoksen alasajo, kulttuurihistorian tuhoaminen - ei lännessä kai tiedetty. Wikipediasta hakusanalla -kiina- löytyy aiheesta lyhytversio!

Keski-syksyn juhla lähestyy. Perinne lienee jo tuhansia vuosia. Tänä vuonna juhla ajoittuu Kiinan itsenäisyyspäivän aikaan ja saattaa siksi jäädä vähemmälle huomiolle. Kaupat on jo pullollaan herkullisen rasvaisia ja kalliita kuukakkuja, kauniisiin juhlapaketteihin pakattuina. Eipä heti arvaa, että paketissa on jotain syötäväksi tarkoitettua. Lännessä vastaavista paketeista saattaisi ennemmin löytää koruja tai jotain muuta ylellistä lahjatavaraa. Kuukakut ovat makeita hedelmätäytteisiä tai suolaisia liha- tai kalatäytteisiä, lähinnä rakenteeltaan murotaikinaista kakkua. Niitä annetaan lahjaksi ja nautitaan keski-syksyn juhlan kunniaksi.Ostin kaksi kirsikkatäytteistä ja toisen ehdin jo syömään.

Pientä piristystä on tiedossa. Ystäväni on aloittamassa kiinalaisille suunnatun kielikoulutuksen, ja painattanut 5000 kpl esitteitä. Lupasin huomenna mennä mukaan, jakamaan niitä keskustan alueelle. Tarjosin muutenkin apuani, esimerkiksi ”täyte” - opiskelijaksi oppitunnille, kannustamaan kiinalaisia opiskelemaan englantia. Edesautan koulun käynnistysvaihetta ja samalla saan jotain järkevää tekemistä, tämä yksinolo alkaa jo rassaamaan.

Ystävät sitten on mukavia! Yksi tällainen suomesta, ”pilkunviilaaja”, jaksaa mainita minun kirjoitusvirheistä melkein päivittäin. Varsinkin pilkunpaikat, saa hänet selvästi kohottamaan oikeaa kulmakarvaa. Lopulta pyysin häntä tekemään rautalangasta pilkkusäännöt, joita yrittäisin sitten noudattaa. No, tänään sellainen tuli s-postissa. Ja kehtasi kettuilla - ”kun sinulla ei ole muutakaan luettavaa”. On lisäksi muistanut mainita, ettei hänen keittiössään ole yhtään rottaa. On se hänen elämä köyhää, ei edes yhtä rottaa. Hahaa! Nyt nousi se vasenkin kulmakarva. Hmm. Niin sitä pitää, liikunta tekee aina hyvää - kulmakarvoillekin.

Onko mun pakko?

Aamulämpömittaukset on pihalla lopetettu, lienee kerrostalomme nyt terveellä pohjalla. Epämääräinen huoli kyllä vallitsee ihmisten mielissä. Opiskelijat kertoivat koulun jälkeen menevänsä ostamaan suu-nenäsuojukset.
Vaikka järki sanoo ettei suu-nenäsuojuksesta ole apua, niin kyllä itsekin saatan joku päivä sellaisen laittaa hmm.. suojaksi.

Jorma-rotta päätyi aamulla jäteastiaan. Itse epämiellyttävän homman hoidin ja mietin oliko Jormalla mahdollisesti keuhkoruttoa tai jotain muuta ikävää tautia jolle olisin nyt altistunut. Jää nähtäväksi. Illalla ilmeisesti serkku otti Jorman paikan keittiössäni, sen verran tivolia keittiöstä kuului.

Olen ikävystynyt. Työn lisäksi tuntuu ettei löydy tarpeeksi mielekästä puuhastelua, kaikki kirjanikin olen lukenut. Saan Suomesta jonkin verran viestejä, eräs ystäväni totesi jotenkin - että olen kiinnittynyt tai jotain – tuohon katutyöhön kun siitä jaksan alvariinsa kirjoittaa. Niin taitaa olla, jutun aiheet vähissä. Puolustuksekseni voisin todeta että katutyöt ovat häirinneet kovasti elämääni täällä Kiinassa ja olen jokseenkin ollut rähmälläni sen ilmiön edessä. Jonkinlaista terapeuttista lähestymistapaa tämä kirjoittelu on ollut itselleni. Sietämään ja kestämään asia jolle en voi tehdä mitään – tai - siis voi edes narista blogissa.

Tylsistymistä edesauttaa että netissäkin kaikki Kiinaan liittyvä on estetty ja muiden blogeja en harmikseni pääse suoraan lukemaan. Joudun menemään kiertotien kautta ja hidasta puuhastelua se on. Pitäisikö alkaa kutomaan villapuseroa talvenvaralle?

Suomessa kohtapuoliin siirrytään talviaikaan ja se kieltämättä hankaloittaa yhteydenpitoa puolin ja toisin. Kuuden tunnin aikaero on harmillista. Kun minä nousen aamulla paikallista aikaa ylös niin siellä kotomaassa vasta mennään nukkumaan. Jos vähänkään innostun pitempään skypettämään niin unenpäästä kiinnisaaminen vie omanaikansa.

Odotan lomaa ja ystävien tapaamista Thaimassa. Pohdin menemistä junalla Bangkokiin mutta kun tutkin tarkemmin karttaa päädyin etten sitä tee, joutuisin nimittäin menemään Vietnamista Laosin tai/ja Kambodzan läpi. Molemmissa maissa turhan rauhatonta yksinmatkustavalle naisihmiselle. Seikkailua en niin kovasti janoa että ottaisin turhia riskejä joutua epämiellyttäviin tilanteisiin. Ystävä Suomestakin varoitteli etten lähtisi yksin junalla. Jos olisi matkakaveri niin ei kun menoksi junalla, olisi vanhana jotain mitä muistella.

Katselin lentolippuja Bangkokiin, ei niin edullisia olleet kuin luulin, edestakainen välilaskun kanssa kestää muutamia tunteja ja hinta 500€ luokkaa. Suomestakin saattaa samalla hinnalla päästä ainakin tänne Kiinaan. Eli Chengduhun ja sieltä vielä jonkun välilaskupaikan kautta Bangkokiin, on tämän hetkinen matkasuunnitelma.

Luokassa keskustelimme tänään oma-aloitteisuudesta, tilannetajusta ja aktiivisuudesta. Ei kai pitäisi yleistää –mutta oma-aloitteisia kiinalaisia tulee harvemmin kohdalle ja jos tulee niin silloin saattaa on kysymyksessä henkilö jota voisi luonnehtia yltiö-positiivis-hörhöksi. Vähän kuin rotta-Jorma joka pyöritti omaa tivoliaan minun keittiössä. Tällaisen henkilön kohdalla ainakin minä nostan kädet pystyyn. En jaksa pysyä mukana siinä rumbassa. Luokassani on muutama tällainen, jotka syleilee koko maailmaa ja samalla ihmettelee miksi en innolla ole mukana tässä ilottelussa. Saisipa sen energian ohjattua opiskeluun ja itsensä kehittämiseen.

Kysyin oppilailtani mitä he ymmärtävät tilannetajulla. Eräs vastasi jotenkin, ”että jos potilas kuolee en laula ja tanssi”. Aktiivisuudesta ei voi myöskään moittia kiinalaisia, jos olisi hyvin aktiivinen niin kiinan työt olisi jo tehty tällä ihmismäärällä. Siksi kannattaa ottaa lunkisti ja vaikkapa kysyä ” onko mun pakko tehdä”? Johon aina vastaan – on.

Mustanlesken lumpputäkki

Kolmena aamuna portinvartijan rouva on mitannut otsasta lämmön kaikilta talosta kadulle menijöiltä. Jos lämpöä on niin takaisin kotiin käännytettäisiin. Aamulla rouva taas osoitteli pistoolin tapaisella mittarilla otsaani, merkki LO paloi joten saatoin lähteä portista ulos. Samalla rouva huusi perääni ja uusinta mittausta vaati, nyt osoitti vasempaan kaulaan ja heti kohta myös oikeaan kaulaan sillä pistoolillaan. Mittari näytti lopulta 36,3 astetta ja nyt sain luvan lähteä töihin. Tarkkaa on!

Täällä on H1N1 sikaflunssaa esiintynyt kouluissa ja ihmiset ovat suojautuneet suu-nenäsuojuksilla. Ei niistä ole hyötyä. Parempi olisi välttää ihmismassoja. Mitenhän ihmismassat Kiinassa voisi välttää?
Näitä aseptiikka-asioita olen teroittanut opiskelijoiden mieliin. Aivasta alaviistoon kainaloon ja muistaa pestä käsiä. Ja surutta olen laittanut pesemään kädet, ellei ole itse ymmärtänyt mennä. Jos sikaflunssan täällä saan joudun sen myös täällä sairastamaan, eivät ota koneeseen sairasta, eikä ole edes fiksua lähteä muita tartuttamaan. Tänään oli koulussa vedet poikki, niinpä käsienpesu ei aina onnistu vaikka haluaisikin.

Maanantai-illalla klo 20.30 oveeni hakattiin, pari miestä tuli Lonkun sihteerikön kanssa korjaamaan ilmapuhaltimen ja vaihtoivat lamppuja ehjiin. Vessassani on neljä lämpölamppua jotka nyt korjattiin ja lämpösäteily tekee suihkussa olon hyvin miellyttäväksi, muuten kylmässä asunnossa. Eihän niillä miehillä tietenkään ollut vaihtolamppuja mukana ja sihteerikkö-paran laittoivat ostamaan muutaman lampun ja sillä aikaa tarjosin herraseuralle teetä ja opettajamaisesti tutustutin miehet suomen karttaan. Ihan niin tein, kun yleensä ”Finland on kiinalaisille England”. Päätin nyt riittää! Niinpä, ainakin kaksi kiinalaista korjausmiestä tietää tasan tarkkaan missä Suomi seisoo kartalla. Lämpöpuhallin tuli kuntoon ja puhdistivat vielä suodattimetkin. Lopuksi sain ohjeet olla erittäin varovainen asuntoni rätisevien sähkölaitteiden kanssa. Riski saada sähköisku on ilmeinen. No, lupasin olla hyvin huolellinen. Sihteerikkö toi tullessaan minulle paksun täkin. Uuden karhean pölisevä oli. Laitan blogiini kuvia miten täkkejä täällä tehdään lumpuista. Se on mielenkiintoista puuhaa, vaatii jonkinsortin näppäryyttä.

Nämä katutyöt saa minut toisinaan raivonpartaalle, aina kun luulen homman olevan jo kohta valmis tapahtuu jotain käsittämätöntä. Kas kummaa, palatessani eilen töistä, se uusi kestopäällystetty katu oli taas kaivettu auki kerrostaloni portin kohdalta yli ajotien. En millään jaksa ymmärtää kiinalaisten logiikkaa. Onko todella niin vaikeaa pistää ne putket ja tehdä viemärikaivot kaikki samanaikaisesti, eikä tipoittain. Kotikaupunkini katupäällikölle irvaillaan juuri näistä samoista asioista, mutta kyllä kiinalaiset menee kirkkaasti ohi hölmöläisten hommillaan. Olen ottanut tehtäväkseni dokumentoida pikkutarkasti kiinalaista katutöiden etenemistä ja suunnittelen kevääksi luentosarjaa aiheesta, työnimenä vaikkapa ”hei, tehdään katu.. ensin otetaan vähän sutta ja lisätään joukkoon sopivasti sekundaa”. Tai "Kiinalaista kadunrakentamista ennen ja nyt". Luentovarauksia voi tehdä sähköpostiini. Kadunrakentamista täällä on ollut mielenkiintoista seurata, todella. Odotan innolla onko täällä tapana pitää myös harjakaisia, niihin menen takuulla kuokkimaan. Koko kesän olen saanut kärsiä tästä katutouhusta niin jotain hauskaa minunkin tulee saada irti, olkoon sitten harjakaiset. Päätin juoda oluen jos tarjoavat ja pikkupuheenkin ajattelin pitää. Kiinnitän muutamiin yksityiskohtiin pomojen huomion ihan vastaisuudenvaralle. Kiinalainen on hyvin oppivainen ihminen.

Illalla menin suht aikaisin nukkumaan kun rotta-Jorma melskasi tuttuun tapaansa keittiössäni enkä viitsinyt sitä älämölöä katsella. No, aamulla totesin ähäskutti ! Siitäs sait! Jormarukka oli heittänyt lopulta henkensä ja onnistunut astumaan virittämääni ansaan. Kauanpa tämä suhde sitten kestikin. Yritin kyllä suostutella Jormaa muuttamaan jonnekin muualle, koska Murphyn lakikin sanoo, joskus se ansa laukeaa. Näin kävi, olisi uskonut naisen sanaa. Jorman turkissa pesineet kirputkin ovat lähteneet muuttokuorman kanssa, toivottavasti kauas pois. Nyt sitten on ongelma, miten ilkeän tyhjentää sen ansan. Yäk ! Joudun ilmeisesti pyytämään jotain minua rohkeampaa naapuria viemään Jorman roskikseen. Tulipas ongelma. Jännityksellä odotan saapuuko Jorman pikkuserkku seuraavaksi minua ilahduttamaan. Minulla on ilmiömäinen kyky vetää eläimiä puoleeni. Riskit on olemassa jos pelehtii minun kanssani, minulla saattaa olla mustanlesken ominaisuuksia; Jorma on listitty ja Wagner-sika syöty.

Nopeat syövät hitaat!

Koko edellinen viikko on ilmojen suhteen ollut kummallinen, näin suomalaisesta näkökulmasta. On tosiaan ilmoja pidellyt! Vaihtelu on ollut saunanlämpöisestä rankkasateiden kautta nyt hyiseen aamun viileyteen. Yöllä satoi kaatamalla ja tuuli puhalsi kylmää. Mittarissa lienee +18 ja paleltaa. Ukonilma on ilmeisesti rikkonut makuuhuoneen lämpöpuhaltimeni ja siitä ei ole minulle lämmittimeksi. Olen kaivanut kaapista fleecevaatetusta lämmikkeeksi. En pysty tukkimaan asuntoni seinässä tai ikkunoissa olevia rakoja, suurin rako löytyy kaasumittarista lähtevän putken ympäriltä, siitä rottakin mahtuisi tulemaan sisään asuntoon. Ja talvi tulee ajallaan tännekin joka vuosi.

Miksi ei ihmisten asumisviihtyvyyteen täällä panosteta? Pysyisi edes inhimillinen sisälämpö. Tämä kansakunta on aina näin elänyt, ja sitä paitsi sähkö on täälläkin kallista. Pikkuhiljaa kuitenkin tapahtuu parannuksia. Ja rahalla saa lämpöä. Ostaessaan kerrostaloasunnon, omistaja itse joutuu rakennuttamaan asunnon asumiskuntoon kaapistoineen, kaakeleineen, ovineen etc. Silloin on mahdollista lompakon paksuuden mukaan laittaa lisäeristystä ja tuplaikkunoita.

Katselin eilen ikkunasta kadunrakentajia, olivat varustautuneet kunnon tamineissa, ei varvastossuja ja shortseja enää, vaan ihan lämmintä vaatetusta näyttää olevan päällä.

Nettiyhteys on ollut poikki eilisestä saakka. Ja se risoo nyt! Huhuja liikkuu, että itsenäisyyspäivän lähestyessä nettiyhteydet saattavat toimia tarkoituksellisen epävakaasti. Niinpä, jos uutta blogia ei kuulu, syynä voi olla edellä mainittu. Kävin aamulla jättämässä Lonkulle nootin nettiasiassa ja muutamassa muussakin korjausta odottavassa asiassa. Saas nähdä löytyykö tahtotilaa saada hommat kuntoon.

Lauantaina käytin suomalaista vierastani tuossa sairaalan ensiavussa. Edellisenä iltana moskiitot oli pistäneet ystävääni ja yönaikana pistokohdat olivat turvonneet huolestuttavasti. Niinpä kortisonilääkitystä olimme hakemassa. Mianyangin keskussairaala on ihan asiallinen ja siisti sairaala. Menimme sinne klo 13.30 jolloin ruokataukoa sielläkin pidetään eli klo 14 henkilökunta palasi työnsä ääreen. Ensin ilmoittautuminen, etunimi ja syntymäaika riitti esitiedoksi. Ystävä sai pankkikorttia muistuttavan kortin ja maksoi 6y. Kun kortin palauttaa saa 5y takaisin, mutta sitä ei kannata palauttaa jos tulee uudestaan tarvetta lääkäriin, niin henkilökortti on jo olemassa.

Eläminen Kiinassa herättää minussa usein epävarmuutta. En voi luottaa netin toimivuuteen. Huomaan usein pohtivani menenkö jo illalla suihkuun - varmuuden vuoksi - kun en tiedä onko aamulla talossa sähköt ja tuleeko yleensäkään vettä. Onko katu kävelykunnossa, vai odottaako aamulla yllätys – en pääse pihalta eteenpäin. Suomalaiselle nämä ovat perusasioita jotka yleensä aina toimii, paitsi syysmyrskyllä - jolloin asiasta nousee iso haloo. Mutta täällä voi tapahtua edellä mainittuja asioita eikä kukaan ”korvaansa lotkauta niille” koska ne ovat kiinalaisten arkipäivää.

Kiina on edelleen kehitysmaa, se on hyvä muistaa. Ristiriitaa ainakin minun mielessä herättää se, että on asioita joissa Kiina menee edellä, ja asioita joissa laahaa kaukana perässä. Teknologia kehityksessä ovat harppauksen edellä syystä, että kopioivat nokiat sun muut ja valmistavat ne ennenkuin nokialaiset itse ovat vasta meinausasteella. Kiinalaiset eivät häpeä piratismiaan. Nopeat syövät hitaat! Missä Kiina laahaa perässä… no, ainakin ihmisten asumiseen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa. Kiinan maaseudulla kehitys vasta outoa on, on kännykkä ja telkkari, mutta asutaan sikojen kanssa vierivieressä. Kiinan valtio on kustantanut joka maataloon 30€ hintaisen vempaimen, sen avulla sikalanlietteestä saadaan omavoimaista energiaa kotitalouksiin.

Sunnuntaina olin kauneussalongissa ja siitä ei päivä parantunut vaan päinvastoin. Kosmetologineitosella oli kova yskä, eikä kukaan ilmeisesti ole sanonut hänelle ettei asiakasta päin tulisi yskiä. Kurkussakin kuulosti olevan räkäklimppi ja sitä siinä työntouhussa irrotteli ja välillä sitten sylki räkää roskikseen. Nyt sitten joudun pitämään punaisia alushousuja kolme päivää ja jos - stringit ja luoja suo - en saa flunssaa.